Älkää käsittäkö nyt väärin. Mielestäni on hienoa, että lapsilla on harrastuksia, joiden kautta voivat erottua tai tarvittaessa sulautua massaan. Tässä muutoksessa katsoimme kuitenkin parhaaksi olla täyttämättä lasten kalentereita kerhoilla ja muilla säännöllisillä menoilla. Aliisalla on ollut ihan tarpeeksi haastetta tutustua uuteen kotiin, uusiin pihakavereihin, uuteen päiväkotiin sekä lapsiin ja aikuisiin siellä. Aapo sen sijaan kärsii toisen lapsen syndroomasta, eli kohtalona on vain seurata perässä mihin sitten mennäänkin.
Jotain puuhaa tässä kuitenkin on ollut. Loppukesästä lähdimme katsomaan Ratinaan lasten viikkokisoja. Täytyihän sitä, olen nimittäin itse ollut käynnistämässä ko. karkeloita noin vuonna 1998. Silloin muistaakseni 4-vuotiaiden sarjassa oli muutamia rohkeita, nyt jo muutamia kymmeniä. Ei riittänyt pelkkä katselu Aliisalle, vaan viivalle oli päästävä. Muutamia kertoja ehdimme käydä, ja oman radan voitto irtosi joka kerralla! Pituusponkaisu oli vähän metrin paremmalla puolella ja turbokeihäs lensi suunnilleen saman verran. Kivaa oli, eikä vähiten sen vuoksi, että joka kerralla sai tunnin-pari pomppia korkeushyppypatjalla. Kilpailusuoritusten kesto oli yhteensä minuutin luokkaa, mutta liikuntaa tuli paljon enemmän.
Kameraa ei tietenkään ollut mukana, mutta kännykällä sentään sain yhden kuvan.
 |
Oman radan ykkönen! |
Ainoa kalenteroitu harrastus Aliisalla ja minulla oli aikuisen ja lapsen yhteinen askartelukerho. Se oli tosi hyvä löytö kansalaisopiston tarjonnasta. Oli muuten todella vaikeaa löytää 3-vuotiaalle sellaista harrastusta, jossa voisi käydä yhdessä aikuisen kanssa. Jumpat, muskarit ja muut sulkevat tuossa iässä jo vanhemmat eteisen puolelle. Olenko ihan oikeasti ainoa, jonka mielestä päiväkotipäivän jälkeen voisi harrastaa lapsen kanssa yhdessä sen sijaan että näkee lastaan ainoastaan matkan aikana ja sitten kotona iltatoimilla?
Askartelukerho oli siis meidän tyttöjen juttu, vaikka jotenkin torsoksi se jäi. Pari kertaa kahdeksasta oltiin pois, kerran Aliisa oli tulossa kipeäksi ja lopuilla kerroilla arasteli muuten vaan ohjaajaa. En tiedä, miten Aliisa kerhon koki, mutta innokkaasti sinne aina lähdettiin ja ylpeydellä kannettiin tuotokset kotiin. Syksyn antia ovat muun muassa nämä Aliisa- ja Aapo-tontut. Aliisa on ihan itse huovuttanut sydänkoristeet neulalla tuohon hattuun, muuten työskentelimme pääasiassa yhdessä.
 |
Aliisa- ja Aapo-tontut |
On Aaponkin harrastuksissa sentään edetty niin pitkälle, että hänelle on ostettu omat uikkarit. Niin, ja Aliisa ja Ale ovat käyneet testaamassa Nokian uimahallin, ja havainneet sen myös vauvoille sopivaksi. Veikkaisin, että parin kuukauden sisällä saamme aikaiseksi lähteä koko porukalla uimaan. Muutoin uimisesta on tullut isin ja tyttären yhteinen juttu. Katsotaan, saanko Aaponkin jossain vaiheessa ujutettua mukaan, jotta saisin taas joskus sitä kuuluisaa omaa aikaa...
Entä meidän aikuisten harrastukset? Niin. No Ale on menossa sunnuntaina kauden ensimmäisen futsal-peliin Helsinkiin. Minä käyn välillä pyyhkimässä pölyt ompelukoneesta ja suunnittelen suuria. Kyllähän näissä on ihan tarpeeksi.
