Lomalla lomps

Blogin hiljaiselo on ainakin tältä erää päättynyt. Sinänsä sääli, sillä se tarkoittaa loman loppua ja paluuta arkeen.

Vietimme juuri muutaman viikon Torreviejan Vaarilassa. Vaari ei vain tällä kertaa ollut paikalla, mutta mummu kävi "rentoutumassa" kanssamme reilun viikon ajan.

Tämänkertaisen loman tarkoitus ei ollut juurikaan avartaa maailmankatsomusta, vaan nauttia lämmöstä ja kesästä. Siinä onnistuttiin. Mitäpä sitä merta edemmäs kalaan, kun pari viikkoa saa kulumaan akselilla Vaarila - uimaranta - hypermarketti.

Aamupäivisin vietimme aikaa lähes poikkeuksetta rannalla. Aliisa ja Ale vastasivat uimisesta, minä ja mummu Aapon päiväunien vartioimisesta. Aliisa oppi hienosti luottamaan kellukkeisiin ja heittäytyi veden vietäväksi tyrskyistä huolimatta.

Aalto tulee!

Ja tyrskyää!

Toinen päiviämme värittänyt seikka oli Aapon kaatuilu. Aapo on lähtemäisillään liikkeelle ja nousee jo sujuvasti karhunkäyntiasentoon ja istumaankin. Ongelma piilee siinä, että istuminen itsessään on vielä liian vaikeaa, ja muutenkin nuppi kolisee lattiaan vähän väliä. Laattalattiaan kolistessaan saattaa jopa tuntua vähän ikävältä. Kaikki kädet tulivat siis tarpeeseen, kun yritettiin pitää Aapoa pystyssä. Välillä turvauduimme arveluttaviin keinoihin, kun Aapo pistettiin rattaisiin istumaan kahvitauon ajaksi. Ei sentään teipillä, vaan ihan rattaiden omilla vöillä kiinni. Tässä taidonnäyte, mummu varmistaa takana:

Vielä naurattaa.


Kolmas mainitsemisen arvoinen seikka, tai paremminkin paikka, lomalta on Calle Zoa. Zoa-katu uuden kirkon kupeessa. Siellä sijaitsee konditoria, joka ainakin meille on muodostunut suorastaan pyhiinvaelluspaikaksi. Vitriini pullistelee toistaan herkullisemman näköisiä leivonnaisia, cafe con leche kannetaan pöytään, ja laskunmaksun aikana vain hymyilyttää. Kertaakaan ei mennyt yli kymmentä euroa, vaikka neljä henkilöä kahvitteli ja herkutteli taatusti vitriinin isoimmilla tarjoomuksilla. Aliisalle paikka oli erityisesti jäänyt mieleen keväiseltä reissulta, kun mummu ja vaari veivät sinne herkuttelemaan. Pettymys oli suuri, kun keväinen kantapöytä oli ensimmäisellä visiitillämme varattu. Tai kaksi tuolia neljästä oli varattu. Aliisa kyllä meinasi, että hän voisi mummun kanssa mennä istumaan vieraiden tätien seuraan, kun hehän käytännössä istuivat Aliisan ja mummun pöydässä. Yhtään valokuvaa ei taidettu saada konditoriakäynnilta, ainakaan sellaista, jossa kaikki herkut olisivat vielä jäljellä. Aliisa oli tavallisesti ehtinyt jo syödä puolet omastaan, kun viimeistä vasta kannettiin pöytään. Sitten alkoi varmistelu: "Sittenhän voi vielä mennä ostamaan lisää, jos jaksaa tän jälkeen?"

Yksi kännykkäotos sentään löytyi. Riittänee todistusaineistoksi yllä esitettyyn?

Läksiäiskaffit konditoriassa.





Nimpparikaffit

Kylläpä tuli tenkkapoo. Olemme aina, korostan AINA, käyneet Alen nimipäivän ja Aleksis Kiven päivän kunniaksi kahvilla ja korvapuusteilla Cafe Esplanadilla. Ja nyt piti keksiä jotain korvaavaa. Keksi siinä sitten, kun päivänsankari itse sanoo jo etukäteen, että ei voi olla mitään korvaavaa.

No, maistuivat ne Tallipihan kahvilan baakkelssitkin:

Mokkapala, pähkinäjuustokakku ja kinuskimuffinssi - kuka valitsi minkä?



Syyspuuhia

En tiedä muista, mutta minun mielestä ainakin on ollut mukava syksy näin säiden puolesta. Ehkä sitä myös hoksaa iloita syksyn ilmiöistä, kun kuljeskelee taaperon kanssa pitkin poikin: sienet, lehdet, värit, lätköt, kepit, kivet. Lista on loputon. Teki mieleni listata myös pomppukivet ja päivän roskat, mutta nehän nyt eivät ole varsinaisesti syksyn ilmiöitä.

Viime sunnuntaina käväisimme mummun ja vaarin kanssa retkellä "mummulan mökillä". Puolen päivän visiittiin mahtui pihahommia, metsäseikkailua, käpyjen etsimistä ja suppilovahveroiden löytämistä, makkaranpaistoa ja -syöntiä sekä raikkaasta syyssäästä nauttimista. Keli tosiaan oli mitä upein:

Miami Beachin maisema

Aapo testasi äitiyspakkauksen toppavermeet ja katseli sujuvasti kun putsailin rännejä. Taisi olla puuduttavaa, kun piti torkahdella välillä.

Aapo nauttii syksystä

Aliisalla ei puuhat lopu kesken. Tyttö rakastaa metsässä kulkemista. Kehuu aina itsekin itseään: "Kyllä mä sitten olen aikamoinen metsäseikkailija." Pihapuuhistakin piti välillä lähteä kiipeilemään vuorelle. Harmi, että ei ollut kameraa. Kasvimaan loppuperkausta sen sijaan tuli dokumentoitua, tässä kauden viimeiset perunat:

Aliisa, Aapo ja perunat

Sain mökiltä lainaksi voimasakset ja rautalapion, sillä olin jo pitkään haaveillut omat takapihan "paketoimisesta". Tänään hyödynsinkin yhdet päiväunet ja pistin pensaita palasiksi. Katoamistempun tekivät jasmiini, iso piikkipensas, töyhtöangervo, pari tuhkapensasta ja jotkut nimettömät loipakot kasvit. Maisema avartui, vaikka juurakot jäivätkin vielä maahan. Luulen, että niiden kimpussa saa sitten hikoilla joku muu... Katsotaan sitten keväämmällä mitä laitetaan tilalle.

Tällä kertaa jäi ennen-kuvat ottamatta, sillä aloin niin puuhakkaasti hommiin. Itse asiassa kaikki lähtöpassit saaneet kasvustot sijaitsivat ennen kuvan laidoilla ja alakulmissa. Aika monta kertaa ollaan muuten jo haravoitu, mutta vielä on koivussa lehtiä.

Aapo ja siilin koti takapihalla.



Tuoli tuli taloon

Eikä mikä tahansa tuoli, vaan musta keinutuoli. Ihan mahtava. Katsokaa vaikka:

Kaikkihan lähti siitä, kun näin tuolla SPR:n Kontissa mustan keinutuolin. Ymmärsin heti, että juuri sellainen tarvitaan olohuoneen nurkkaan. En kuitenkaan ostanut suin päin, vaan jäin miettimään asiaa. Kun kotona näytettiin vihreää valoa, kiiruhdin uudestaan Konttiin, mutta tietenkin liian myöhään. Noh, Ale mainitsi asiasta Hankiksella ja niinpä sieltä jostain kunnan varaston perukoilta Heksa-pappa kaivoi tämän kaunottaren. Alkuperäinen kunto oli ihan jotain muuta, mutta Heksa taikoi siitä kyllä ihan priiman. Tampereen-mummu harjoitteli maton virkkausta ja hyvä tuli siitäkin. Tosin taidan pistää vielä tilaukseen sesonkivärisen maton.

Jaa mutta nyt muistinkin. Keinutuolin jälkeen taloon on tullut pari muutakin tuolia. Taloyhtiön romulavalta oli pakko dyykata kaksi valkoista pinnatuolia. Silmämääräisesti näyttää, että ne ovat hieman standardia pienemmät. Suunnittelin, että kun vielä 5-10 senttiä sahaa pois jaloista, niin näistä tulee hyvät piirustustuolit lapsille. Pöydänhän nyt tekaisee sitten helposti. Saavat ehkä odottaa tuolla autotallissa ensi kesään, jospa pääsisin Heksan maalauskouluun...

Sitten muuten kun meidän huushollista tehdään juttua johonkin sisustusjulkaisuun, niin onpa hienoa, että meillä on myös näitä kiintiöhuonekaluja luokassa "löydettiin roskalavalta, uudistettiin maalilla ja tuunattiin muutenkin vähän".

Tampere-päivää viettämässä

Tänään on Tampereen syntymäpäivä. Tampere-päivän perinteisiin kuuluu mielestäni visiitti Pyynikin näkötornille tai vaihtoehtoisesti pääpaloasemalle. Näkötornilta saa munkkeja, paloasemalta ei, joten valinta oli selvä.

Aliisa on viime aikoina innostunut metsäretkeilystä. Tähän mennessä se on tarkoittanut käyskentelyä metsän puolella muutama metri kävelytiestä tässä kodin ympäristössä. Tänään päästiin seikkailemaan oikein Pyynikin maisemiin. Parkkeerattiin auto kävelymatkan päähän tornista ja seikkailimme perille. Aliisa ja Ale leikkivät nuuskijoita, ja saivatkin saaliiksi yhden lyijykynän ja tyhjän puolen litran limsapullon. Aapo kulki kantorepussa, ja hänkin tuntui ihan hiljentyvän kunnioittavasti maiseman edessä kauniissa syyssäässä.

Näkötornilla oli jono ulos asti. Se ei johtunut siitä että torniin oli vapaa pääsy, vaan siitä että kahvilan munkit ovat maankuulut. Kiipesimme ensin tornin portaat ja ihailimme nopeasti maisemat. En muista, että siellä olisi ennen niin jännittänyt, mutta Aliisan nojaillessa vain vähän itseään korkeampaan seinään ikkunattomalla näköalatasanteella tunne oli hieman hermostunut. Otimme pakollisen valokuvan ja tulimme hissillä alas.

"Heippa, Näsinneula!"

Ja eikun jonoon. Hämmästelimme sitä, miten niin monia erimaalaisia turistiryhmiä oli paikalla. Ihan oikeasti, miten esimerkiksi jonon italialaiselle perheelle oli tullut mieleen lähteä lomalle Tampereelle Suomeen. Lokakuussa.



Kuinka monta kaloria tähän porukkaan on uppoamassa?



























Seuraavaa kuvaa en melkein kehtaa julkaista. Katsokaa nyt. Ei minkäänlaista värikoordinaatiota tässä porukassa, hävettää. Puhumattakaan ylikasvaneista ja pörröisistä kampauksista. Huh. Sitä ilmeisesti jotenkin sokaistuu, kun viettää aikansa pääasiassa kodin ja Prisman välisellä alueella.

Melkoinen porukka. Kampakauppaan ja värianalyysiin, Mars!