Aapo 6 kk

Ajattelin, että kirjoitan vähän muistiin Aapon touhuista nyt kun tuo puolen vuoden korkea-arvoinen ikä on saavutettu. Pari viikkoa sitten siis. Aapolla ei vieläkään ole sellaista täytettävää vauvakirjaa, joten ehkä tämä on vähintä mitä saatan tehdä, ettei tule sanomista sitten myöhemmin.

Aapo löytyisi tietosanakirjasta varmaankin kohdasta Helppo lapsi. Tai tietty jos tikulla aletaan kaivaa, niin löytyyhän niitä heikkouksiakin, mutta ei nyt viitsi pienestä nipottaa.

Aapo kuuluu niihin vauvoihin, jotka ilahtuvat aina ihmisen kasvot nähdessään. Jos hänelle hymyilee, saa hymyn takaisin. Aliisan touhut saavat Aapon välillä tikahduksen partaalle, mikä lienee hienoa sisarussuhteen kehittymisen kannalta.

Puolen vuoden iässä Aapo nauttii tavallisesti kahdet päiväunet ja menee yönukkumaan kahdeksan aikoihin. Yöt ovat välillä kohtuullisia, välillä vähän huonompia. Ei Aapo itke ei, mutta syö ja juttelee. Kuuden ja seitsemän välillä on sitten ilmeisesti aamu, mutta mikäs siinä kun on hyvällä tuulella heti herätessään.

Soseita Aapo alkoi nautiskella hieman yli 5 kuukauden iässä. Tai nautiskelu on vähän liioittelua, sillä normaalisti ruokaa saa lusikoida melkein kahdella kädellä asiakastyytyväisyyden takaamiseksi. Valikoimissa on tähän päivään mennessä peruna, bataatti, parsakaali, kukkakaali, porkkana, kesäkurpitsa, lohi, tilli, sipulijauhe, kaurapuuro, banaani, omena, kurkku. Pari kertaa on annettu kaupan kasviksia soseena, ihan vahingosta viisastuneena. Hyvin maistui sekin, toisin kuin siskolleen, joka ei aikanaan edes hedelmäsosetta syönyt mikäli purkki sanoi "plop".

Istuminen ei oikein vielä suju, mutta sitterissä saakin keinua samalla kuin syö.

Liikkuma-alueena alkaa periaatteessa olla olohuoneen matto ympäristöineen. Eteneminen tapahtuu kierimällä, navan ympäri pyörimällä sekä eteen ja taakse kiemurtelemalla. Peppukin nousee jo ylös, mutta siinä asennossa Aapo treenaa lähinnä syviä vastalihaksia. Turvaporttia ei ole vieläkään, ja sanoisin että kiire tulee. Niin tulee myös Aliisalle sitten kun ensimmäinen pieni prinsessan kenkä tai muu tilpehööri joutuu kaksihampaiseen kitaan.

Hauskinta mitä Aapo tietää, on maata isolla sängyllä ja katsella miten isosisko pomppii ja pomputtaa sänkyä. Ja sitten äiti kieltää sen. Peukku on myös mitä ihanin seuralainen, mutta senkin tilalle tungetaan aina jotain muovinkappaletta. Ilonpilaajat.

Aapo on tosi reipas apulainen ruokakaupassa, katselee ja ottaa tarvittaessa tirsat. Leluhyllyn kohdalla katse kirkastuu, mutta ilme ei värähdäkään kun kävellään vain ohi. Myöskään ravintoloissa tai muissa vastaavissa paikoissa ei muistaakseni ole ollut mitään kuolettavan hankalia tilanteita.

Toistaiseksi Aapo on saanut tyytyä statistin rooliin tässä meidän päivittäisessä puuhastelussamme, mutta toisenlaiset hetket alkavat jo olla käsillä. Loppuelämäänsä Aapo ei varmaankaan aio katsella sivusta Aliisan leikkejä omia vauvalelujaan hypistellen. Eilen illalla viihdykkeeksi riitti makuupussin nauha. Se oli kertakaikkiaan pakko leikata valokuvaa varten sopivanmittaiseksi pätkäksi.

Anteeks, roikkuuks mun suusta jotain?

Innokas kettu

Aliisa on nyt käynyt kettuilemassa muutaman viikon ajan ja on edelleen todella innoissaan. Tällä viikolla tämä perjantai jäi ainoaksi hoitopäiväksi, sillä piileskelimme kotona silmätulehdusta potemassa. Aamulla Aliisa kiirehtii pukemista ja aamutoimia, että pääsisi jo lähtemään. Aapollekin selittää vakavana, että "siskon pitää nyt mennä reippaasti että sisko ei myöhästy päiväkodin aamupalalta".

Kysyttäessä Aliisa kertoo aina leikkineensä kaikkien kanssa ja ruuan olleen hyvää. Kaikki on aina kivointa ja kaikki lapset ovat kivoja. Välillä olisi mukavaa, jos ilmaisu olisi vähän monimuotoisempaa, mutta eiköhän tuo tuosta kehity.

Tänään iltapäivällä ryhmän aikuinen kertoi, että Aliisa oli pihan yhteisissä ulkoleikeissä alkanut itkeä ja kieltäytynyt leikkimästä erästä hippatyyppistä leikkiä enää. Toisekseen Aliisa oli myös alkanut osoittaa todellista temperamenttiaan, kun oli ilmoittanut leikin aluksi, että "mua ei sitten tänään kukaan määräile".

Kotimatkalla juteltiin Aliisan kanssa niitä näitä ja tietenkin kautta rantain kyselin myös edellä mainituista tapauksista. Hippaleikki ei kuulemma huvittanut, koska hänet oli otettu ensimmäisesssä leikissä ensimmäisenä kiinni. Lisää häviämistreeniä siis tarvitaan (huomattu on myös lautapeleissä).

Määräilystä olikin jo oma teoria, sillä viime viikolla Aliisaa oli kiukuttanut, kun hänet määrättiin kotileikissä vauvaksi vaikka hän ei olisi halunnut. Tänään hän ei halunnut tulla määräillyksi mukaan kotileikkiin, koska "siinä tulee aina yö ja sitten kaikkia mörköjä". Täysin ymmärrettävää.

Taisin vaahdota tästä vanhempainillassa jo, mutta vaahtoan tässäkin. Aliisa ja ikätoverinsa ovat nyt juuri todella merkityksellisessä iässä leikkimään oppimisen suhteen. Leikit sujuvat jo itsenäisesti,  mutta konfliktitilanteessa tarvitaan mielestäni vielä aikuista luovimaan tilannetta eteenpäin väärinkäsitysten välttämiseksi. Joten olen vakuuttunut siitä, että jos liikaa jätetään selviytymään keskenään, lapset kyllä ratkaisevat ongelmat mutta eivät välttämättä opi neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja. Koen tämän aiheen jotenkin niin omakseni, enkä ehkä vähiten siksi, että aika paljon on tullut seurailtua sellaisten lasten leikkejä ulkona, joiden vanhemmat eivät todellakaan tiedä mitä siellä hiekkalaatikolla tapahtuu.

Naapurustoon tiedoksi: kasvatan mielelläni myös teidän lapsenne! Ugh.

Tässä vielä Tampereen kaupungin sivuilta kuva Lamminpään päiväkodista.

Nukutaan poikittain

Meidän perheen nukkumiskäytännöistä ei kannata paljon neuvolassa huudella. Sapiskaa tulisi.

Aliisa on mielestäni aina ollut huono nukahtamaan. Nyt tilanne on vähän korjaantunut, kun päiväunet ovat jääneet. Aapo puolestaan on joutunut opettelemaan itsenäisempää nukahtamista ja osaakin sen. Kuten myös itsenäisen heräämisen välillä tunnin välein ja viimeistään siinä kuuden aikaan aamulla. Aapo on kuitenkin hyväntuulinen ja itkee vain harvoin. Jos yrittää höynäyttää tutilla, Aapo ampuu tutin takaisin. Aamusella pulisee, kiekuu ja hihittelee.

Tällä hetkellä meillä on yksi master bedroom, jossa nukkuu sopuisasti neljä. Lasten sängyt mahtuvat peräkkäin ikkunaseinälle. Aapo pysyy omassaan, kunhan jaksan joskus nostaa sinne takaisin yöllisten syöpöttelyjen jälkeen. Eli harvoin. Aliisa sen sijaan tuntee itsensä omien sanojensa mukaan yksinäiseksi ja liittyy porukkaan. Huoneeseen siis mahtuu neljä, mutta samaan sänkyyn vähän huonosti.

Sängyt on, nukkujat puuttuvat!

Olemmekin siirtyneet hajautettuun 2+2-malliin. Siinä alkuyön minä ja Aliisa nukumme "pukkarin" lattialla patjoilla, ja Ale Aapon kanssa makkarissa. Kun Aapolle tulee äitiä ikävä, vaihdamme Alen kanssa sujuvasti paikkaa.

Kun Ale on reissussa, nukumme poikittain isossa sängyssä. Ainakin vielä se onnistuu, kun Aapolle riittää tyyny esteeksi. Muuten ei aina hymyilytä. Saahan siinä olla lähellä molempia lapsiaan, mutta välillä olisi kiva vaikka kääntää kylkeä. Aliisa liimautuu iholle ja Aapokin ottaa tilan haltuun kääntymällä poikittain.

Sekaan vaan. Oma paikkani on tuossa harmaan peiton kohdalla.

Jos ei muuta hyvää, niin Aliisa ainakin hahmottaa ajan kulkua akselilla "nukutaan poikittain" ja "mennään patjoille". Tämä yö onneksi enää poikittain ja huomenna pääsee taas patjoille.



Kuutamolla

Niin, saapuihan se olohuoneen valaisin ja parissa päivässä jopa hilautui kattoon asti. Moon on siis lampun nimi. Ihan jees. Liian kirkkaat energiansäästölamput vaan tuli ostettua, pitää vaihtaa himmeämpiin sitten 20 000 tunnin kuluttua.

Siilistä ketuksi

Aliisa aloitti tänään päiväkodin Lamminpään päiväkodin Ketut-ryhmässä. Viime viikolla kävimme jo tutustumassa ja eilen leikkimässä pihalla. Tänään menimme koko porukalla aamulla, ja pienen hengailun jälkeen minä ja Aapo lähdimme neuvolaan ja Ale jäi vielä hetkeksi leikkimään. Aliisa aloitteli kevyesti, sillä hain jo lounaan jälkeen kotiin. Huomenna ainakin vielä sama juttu. Jatkossa Aliisan on tarkoitus käydä hoidossa keskiviikosta perjantaihin, jotta "äiti voi sitten sinä aikana tehdä näitä pakollisia kotihommia" (lukea lehtiä sohvalla) ja jotta "saat paljon uusia kavereita, joiden kanssa on kiva leikkiä" (eli äiti voi välillä humputella Aapon kanssa).

Lamminpään päiväkoti on meiltä noin 12 minuutin kävelymatkan päässä sijaitseva vanha talo, yli 60 vuotta paikallaan seissyt ja paljon lapsia nähnyt. Piha on jos ei nyt ihan metsäinen, niin ainakin puinen. Ketturyhmässä on 13 lasta ja kaksi aikuista, Aku ja Irmeli.

Aamu ei alkanut kovin lupaavasti, kun Aliisa veti päiväkodin pihassa kädet ympärilleen ja alkoi jarrutella. Ovella sitten silmät jo itkustuivat ja kuulemma ulkoleikkeihin vain haluaisi jäädä. Lounasaikaan mennessä oli tainnut jo kotiutuminen onnistua, sillä muutamalle lapselle Aliisa kävi erikseen moikkaamassa lähteiksi. Päivän hauskimmat jutut olivat olleen aamupäivän touhuhetki Puuha-Peten verstaassa, jossa naulattiin ja ruuvattiin, ja ulkoleikeissä Akun antamat hurjat vauhdit karusellissa. Bonuksena oli kahden kalan keitto. Ajatella, yhdessä keitossa kaksi kalaa!

Me tietysti toivomme, että Aliisa sopeutuu nopeasti ja saa oikeasti kivoja leikkikavereita. Vanhempainillassa tänään saadun palautteen perusteella niin tulee varmasti käymään. Ehkä sitten voi itsekin antaa itselleen anteeksi sen, että vie lapsen hoitoon vaikka on itse kotona.

Linssilude ja mattomato

Yritän muistaa napsia lapsista kuvia aina silloin tällöin. Aapo lähinnä hämmentyy, kun taas Aliisa viihtyisi kameran edessä minuuttikaupalla. Tässä muutama kotipäivän kuva.

Tättähäärä.

Elävätkö nykylapset lelujen yltäkylläisyydessä?

Sadonkorjuun aika

Olen varmaan maininnut, että tuo meidän takapiha ei todellakaan ole puutarhalehtien sivuilta. Mutta on siitä iloakin ollut.

Pari melko elävää mustaviinimarjapenstasta antoivat satoa sen verran, että ohimennessään saattoi pistellä kourallisen herkkuja. Lopulta keräsin litran marjoja ja päätin kokeilla niistä vispipuuroa. Kaunista se oli, mutta mitäs päättelette tästä: maisteltiin Aliisan kanssa tuotosta. Ensimmäisen lusikallisen jälkeen Aliisa halusi soittaa mummulle. "Me syödään just äidin tekemään vispipuuroa ja tää on ihan ärtsyä ja tahnaista." Muutama tunti tästä mummu ja vaari karauttivat pihaan ja toivat ihanan vaaleanpunaista ja kuohkeaa puuroa.

Piikkipensaan alla lymyää raparperi, mutta siitä en ole ehtinyt repiä iloa. Ensi kesänä ehkä sitten.

Mutta nyt ollaan päästy asiaan, kun omenapuu on alkanut pudotella satoaan. Ihan syötäväksi ompuista ei ole, sillä ne ovat joko liian kirpeitä tai sitten niistä on joku luikertelija jo napannut oman osansa. Mutta veitsen kanssa kun työskentelee, niin kyllä niistä saa monenlaista irti. Skuggea ja omenapiirakkaa on jo tehty, piirakkaa ihan pakkaseenkin (tervetuloa kaffille!). Tänään keittelin viitisen litraa hilloketta, ja luulisin että ihan hyvää tuli.

Nyt kukaan ei enää voi kyseenalaistaa Espanjasta raahattujen mansikkalaatikoiden tarpeellisuutta!

Hillo tuleekin tarpeeseen. Käynnistimme nimittäin syyskuun alussa meidän perheen herkuttoman kauden. Ei siis herkkuja maanantaiaamun ja perjantai-iltapäivän välillä. Poikkeuksena tietenkin juhlapyhien nimikkoleivonnaiset ja sellaiset herkut, jotka tarjoillaan. Hieman harmaalla alueella lienee hilloleipä, jonka olen päättänyt sallia itselleni iltapäiväkaffin kanssa. Uskottelen sen olevan sallittua, sillä myönnän käytön ja rajoitan määrän yhteen per päivä.

Valoa!

"Alkaa olla syksyn merkkejä ilmassa." Aliisalla on tapana sanoa näin esimerkiksi keltaisia puiden lehtiä nähdessään. Toinen syksyn merkki on se, kun alkaa kaivata sähkövaloa. Ja ihan valokatkaisijallahan sitä ei ratkaista, jos valaisimia ei yksinkertaisesti ole.

Viime viikon lopulla me ryhdyimme Aapon kanssa asialle, kun Ale ja Aliisa olivat Hankiksen mummilassa parin yön matkalla. Lähdimme ratkaisemaan heti hankalimpia tapauksia. Se on nimittäin niin, että yhtälö enpidäplafondeista + 218 cm:n huonekorkeus = ongelma. Koko alakertaan ei siis käytännösssä voi ripustaa mitään roikkuvaa.

Olin jo kartoittanut valikoimia vähän siellä ja täällä, mutta menimme Aapon kanssa hankintamielellä Terraan. Tavoitteena löytää valaisimet eteiseen x2, työhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen. Takkahuone olisi plussaa. Tulipa sitten tehtyä kertakaikkiaan luovia ja taiteellisia valintoja!

Työhuoneen hopeinen kuu.

Kappas, samanlainen kodinhoitohuoneessa.

Portaiden allakin olisi, jos vain tulisi sähköä. Ei tule, ei.



Eteisessä asennus on vielä vähän vaiheessa...



Eteiseenkin siis on tulossa samanlainen valaisin, joskin vähän isompana kuin muut. Viimeinen silaus puuttuu vielä. Ihan kaikki sitä eivät tosin huomaa... Mummu ja vaari pistäytyivät kaffilla sunnuntaina ja Aliisa ryntäsi avaamaan ovea. Tuskin olivat kynnystä ylittäneet, kun Aliisa näyttää ylpeänä: "Katsokaa, tässä on meidän ihan uusi eteisen lamppu. Ja tästä se menee päälle, näin!" Öö, jepjep, taitaa olla uusinta uutta.

Näistä plafondeista en siis jaksa olla kovin innoissani, mutta kai ne tehtävänsä tekevät. Eivätkä hypi silmille, tuota viimeistä lukuunottamatta ehkä. Jotain kivaakin on odotettavissa, kunhan posti tuo netistä tilaamani Eero Aarnion Moon-valaisimen. Sopii toivoa, että se sopii sille ajateltuun paikkaan olohuoneeseen.