Tampere-päivää viettämässä

Tänään on Tampereen syntymäpäivä. Tampere-päivän perinteisiin kuuluu mielestäni visiitti Pyynikin näkötornille tai vaihtoehtoisesti pääpaloasemalle. Näkötornilta saa munkkeja, paloasemalta ei, joten valinta oli selvä.

Aliisa on viime aikoina innostunut metsäretkeilystä. Tähän mennessä se on tarkoittanut käyskentelyä metsän puolella muutama metri kävelytiestä tässä kodin ympäristössä. Tänään päästiin seikkailemaan oikein Pyynikin maisemiin. Parkkeerattiin auto kävelymatkan päähän tornista ja seikkailimme perille. Aliisa ja Ale leikkivät nuuskijoita, ja saivatkin saaliiksi yhden lyijykynän ja tyhjän puolen litran limsapullon. Aapo kulki kantorepussa, ja hänkin tuntui ihan hiljentyvän kunnioittavasti maiseman edessä kauniissa syyssäässä.

Näkötornilla oli jono ulos asti. Se ei johtunut siitä että torniin oli vapaa pääsy, vaan siitä että kahvilan munkit ovat maankuulut. Kiipesimme ensin tornin portaat ja ihailimme nopeasti maisemat. En muista, että siellä olisi ennen niin jännittänyt, mutta Aliisan nojaillessa vain vähän itseään korkeampaan seinään ikkunattomalla näköalatasanteella tunne oli hieman hermostunut. Otimme pakollisen valokuvan ja tulimme hissillä alas.

"Heippa, Näsinneula!"

Ja eikun jonoon. Hämmästelimme sitä, miten niin monia erimaalaisia turistiryhmiä oli paikalla. Ihan oikeasti, miten esimerkiksi jonon italialaiselle perheelle oli tullut mieleen lähteä lomalle Tampereelle Suomeen. Lokakuussa.



Kuinka monta kaloria tähän porukkaan on uppoamassa?



























Seuraavaa kuvaa en melkein kehtaa julkaista. Katsokaa nyt. Ei minkäänlaista värikoordinaatiota tässä porukassa, hävettää. Puhumattakaan ylikasvaneista ja pörröisistä kampauksista. Huh. Sitä ilmeisesti jotenkin sokaistuu, kun viettää aikansa pääasiassa kodin ja Prisman välisellä alueella.

Melkoinen porukka. Kampakauppaan ja värianalyysiin, Mars!