Kun tonttu pesän teki

(Tunnustan heti alkuun plagioinnin ja kiitän Minnaa mainiosta ideasta.)

Pariin joulukuuhun meillä ei ole saunottu, kun tonttu on pitänyt majaansa lauteiden alla. Tänä vuonna tonttu armahti ja rakensi asumuksensa portaiden alle. Samalla hän ratkaisi ongelman, mihin niin sanottu vararuokapöytä voitaisiin sijoittaa.

Pöytä ja pari vilttiä - tadaa!

Tonttu oli rakentanut pesänsä viime yönä ja oli jättänyt sinne joulukalenterin lahjaksi. Kuvakalenteri vain, mutta luulisin tontun keksivän lisäksi jotain muutakin yllättävää tässä joulua odotellessa. Tänä aamuna hän ainakin kuuli, kun Aliisa toivoi että tonttu kutsuisi pullaa syömään pesäänsä...

Upposi kyllä kuin veitsi voihin tämän aamun yllätys. Kerroimme aamulla päiväkodissa myös Kettu-ryhmän isoille pojille tontun pesästä ja kyllä muuten veti vakavaksi.

Yhtenä päivänä pohdin tätä joulunalusaikaa. Itse ainakin säikähdin marraskuun alussa Prismaan ilmestyneitä joulun herkkukoreja. Nyt jo! Mutta toisaalta, miksi sitä hössöttää vietävästi vain sen vuoksi, että saa pari päivää katsoa lasten riemuja? Voihan joulukuusta repiä ilon irti vaikka joka päivä. Pienellä vaivalla saa kuitenkin paljon aikaan - jännitystä, iloa, mielikuvituksen rientoa.

Tervetuloa vaan käymään, tonttu on oikein vieraanvarainen ja tarjoaa glögit poikkeajille!

Harrastuksia

Älkää käsittäkö nyt väärin. Mielestäni on hienoa, että lapsilla on harrastuksia, joiden kautta voivat erottua tai tarvittaessa sulautua massaan. Tässä muutoksessa katsoimme kuitenkin parhaaksi olla täyttämättä lasten kalentereita kerhoilla ja muilla säännöllisillä menoilla. Aliisalla on ollut ihan tarpeeksi haastetta tutustua uuteen kotiin, uusiin pihakavereihin, uuteen päiväkotiin sekä lapsiin ja aikuisiin siellä. Aapo sen sijaan kärsii toisen lapsen syndroomasta, eli kohtalona on vain seurata perässä mihin sitten mennäänkin.

Jotain puuhaa tässä kuitenkin on ollut. Loppukesästä lähdimme katsomaan Ratinaan lasten viikkokisoja. Täytyihän sitä, olen nimittäin itse ollut käynnistämässä ko. karkeloita noin vuonna 1998. Silloin muistaakseni 4-vuotiaiden sarjassa oli muutamia rohkeita, nyt jo muutamia kymmeniä. Ei riittänyt pelkkä katselu Aliisalle, vaan viivalle oli päästävä. Muutamia kertoja ehdimme käydä, ja oman radan voitto irtosi joka kerralla! Pituusponkaisu oli vähän metrin paremmalla puolella ja turbokeihäs lensi suunnilleen saman verran. Kivaa oli, eikä vähiten sen vuoksi, että joka kerralla sai tunnin-pari pomppia korkeushyppypatjalla. Kilpailusuoritusten kesto oli yhteensä minuutin luokkaa, mutta liikuntaa tuli paljon enemmän.

Kameraa ei tietenkään ollut mukana, mutta kännykällä sentään sain yhden kuvan.

Oman radan ykkönen!

Ainoa kalenteroitu harrastus Aliisalla ja minulla oli aikuisen ja lapsen yhteinen askartelukerho. Se oli tosi hyvä löytö kansalaisopiston tarjonnasta. Oli muuten todella vaikeaa löytää 3-vuotiaalle sellaista harrastusta, jossa voisi käydä yhdessä aikuisen kanssa. Jumpat, muskarit ja muut sulkevat tuossa iässä jo vanhemmat eteisen puolelle. Olenko ihan oikeasti ainoa, jonka mielestä päiväkotipäivän jälkeen voisi harrastaa lapsen kanssa yhdessä sen sijaan että näkee lastaan ainoastaan matkan aikana ja sitten kotona iltatoimilla?

Askartelukerho oli siis meidän tyttöjen juttu, vaikka jotenkin torsoksi se jäi. Pari kertaa kahdeksasta oltiin pois, kerran Aliisa oli tulossa kipeäksi ja lopuilla kerroilla arasteli muuten vaan ohjaajaa. En tiedä, miten Aliisa kerhon koki, mutta innokkaasti sinne aina lähdettiin ja ylpeydellä kannettiin tuotokset kotiin. Syksyn antia ovat muun muassa nämä Aliisa- ja Aapo-tontut. Aliisa on ihan itse huovuttanut sydänkoristeet neulalla tuohon hattuun, muuten työskentelimme pääasiassa yhdessä.

Aliisa- ja Aapo-tontut

On Aaponkin harrastuksissa sentään edetty niin pitkälle, että hänelle on ostettu omat uikkarit. Niin, ja Aliisa ja Ale ovat käyneet testaamassa Nokian uimahallin, ja havainneet sen myös vauvoille sopivaksi. Veikkaisin, että parin kuukauden sisällä saamme aikaiseksi lähteä koko porukalla uimaan. Muutoin uimisesta on tullut isin ja tyttären yhteinen juttu. Katsotaan, saanko Aaponkin jossain vaiheessa ujutettua mukaan, jotta saisin taas joskus sitä kuuluisaa omaa aikaa...

Entä meidän aikuisten harrastukset? Niin. No Ale on menossa sunnuntaina kauden ensimmäisen futsal-peliin Helsinkiin. Minä käyn välillä pyyhkimässä pölyt ompelukoneesta ja suunnittelen suuria. Kyllähän näissä on ihan tarpeeksi.

Aliisa, melkein 4 v

Mielestäni oli jotain tartu hetkeen -tyyppistä oivallusta siinä, kun tänään kannustin Aliisaa ajattelemaan, että tänään olisi viimeinen päivä 3-vuotiaana. Huomenna aamulla maailma avautuukin sitten jo 4-vuotiaan silmin. Aliisa itse päivitteli, että "aatella, huomenna olen 4-vuotias isosisko".

4-vuotias on monellakin tavalla merkittävässä iässä. Niin iso, mutta niin pieni. Aliisa itse odottaa, että 4-vuotiaana hän olisi jo nykyistä parempi piirtäjä, ja että kynät eivät menisi rikki (kyllä, muistan aina muistuttaa puuvärien terien katkeamisesta kun kynät lentelevät), ja että hän osaisi valita sopivat sukat (jep, pyysin viemään vaaleanpunaiset Tuhkimo-sukat takaisin laatikkoon ja hakemaan valkoiset tilalle huomiselle valitun punaisen Minni-mekon pariksi). Minä odotan, että 4-vuotiaana Aliisa yhtäkkiä lopettaisi kasvamisen ja saisin pitää hänet pikkuisena pimpulanani ainiaan.

Millainen Aliisa sitten on nyt? Tätä pitää pohtia päiväkodin vasu-keskusteluun ja neuvolan tarkastukseen, joten ajattelin miettiä vähän valmiiksi ja kirjata muistiin tänne. Minun mielestäni Aliisan on monipuolisen kiinnostunut kaikesta. Suosikkipuuhia on vaikea nimetä. Välillä kiinnostaa värittäminen ja askartelu, sitten lukeminen ja pelit, ja sen jälkeen legot, nukkeleikit, keijuleikit, prinsessaleikit, peppileikit, minnileikit. Pihalla keinutaan ja lasketaan liukumäkeä, puuhastellaan leikkisiilin kanssa, leikitään piilosta. Muita mieluisia puuhia ovat uiminen ja temppuilu isin kanssa, metsäretkeily, keittiöapulaistaminen, kylpeminen.

Jos on vaikeaa tekemisistä nimetä asioita ylitse muiden, niin on myös vaikeaa kuvailla muutamalla sanalla Aliisan luonnetta. Toisaalta herkkä ja arka, toisaalta päättäväinen. Toisaalta haaveileva, toisaalta skarppi kuin veitsi. Arkuus liittyy nykyisin lähinnä outoihin paikkoihin ja tilanteisiin. Isoissa juhlissa saattaa mennä tuntikin ennen kuin Aliisa rentoutuu. Päättäväisyys tulee välillä esiin esimerkiksi pihaleikeissä. Lopputulos on yleensä kiukku, kun milliäkään ei halua antaa periksi. Kompromissi ja neuvottelutaito eivät vielä taida kuulua sanavarastoon, osaamisalueista puhumattakaan.

Muista lapsen elämän perusasioista nukkuminen on se vaikea pala, tai lähinnä nukahtaminen. Rutiinit ovat kyllä kohdallaan, mutta edelleen me lepsuilemme ja odotamme sängyn vieressä Aliisan nukahtamista. Nykyään se tapahtuu onneksi nopeasti, kun päiväunia ei useinkaan nukuta. Syömistä sen sijaan voi ilolla katsoa. Enpä juuri keksi, mikä ruoka Aliisalle ei maistuisi. Muistiin jääneitä lauseita ruokaan liittyen ovat mm. "Äiti, mun ruuassa ei ole tarpeeksi pestoa." ja "Saisinko seuraavalla kerralla siellä ravintolassa maistaa niitä simpukoita, kun en ole koskaan maistanut?". Se, että Aliisan lempiruokia ovat pinaattilätyt ja maksalaatikko, ei mielestäni kuvaa hänen suhtautumistaan ruokaan yhtään.

Omasta mielestäni parasta Aliisassa on kuitenkin hänen kielellinen osaamisensa. R-kirjain vielä puuttuu, mutta se tulee kuulemma sitten kun ne R-hampaatkin. Jollakin tavalla tuo kielenkäyttö liittyy ympäristön havainnointiin ja tarkkaakin tarkempaan muistiin. Aliisa poimii sanoja ja sanontoja ja käyttää niitä sitten itse. Kirjoista ja elokuvista puolestaan siirtyy aineistoa leikkeihin. Toki tämä taito kääntyy joskus myös äitiä vastaan. Vai mitä luulette, miltä kuulostaa kun Aliisa sanoo: "Jos mä sanon, että mua ei väsytä niin mä todella tarkotan sitä." tai "Nyt äiti tuut tänne niin kuin olisit jo!". Ei se Aliisankaan kielikorva erehtymätön ole, muistista puhumattakaan. Jokin aika sitten Aliisa totesi ruoka-ajan tuntumassa, että ei oikein muista miltä se lohikäärmekirjakiusaus maistuu...

Otimme Torreviejan matkalla kuvia samassa kohdassa kuin keväällä 2009 Aliisan ollessa 1,5-vuotias. Huikeasti tapahtuu 2,5 vuodessa.

Huhtikuussa 2009

Lokakuussa 2011

Ja missä ollaan 2,5 vuoden päästä? Aliisa aloittelee viimeistä kesäänsä ennen siirtymistään kouluun. En kestä.

2 yhden hinnalla

Huh, mikä viikko takana. Kaiken tämän muutoksen keskellä olin jo unohtanut, mitä muuta uutta elämässä on kuin uusi koti. Kaksi lasta. Ihan hyvä havainto ottaen huomioon, että Aapo on tänään täydet 8 kk ollut mukana meidän perheen menossa.

Kahden lapsen loukku konkretisoitui, kun vietimme flunssan takia neljän seinän sisällä käytännössä kokonaisen viikon. Itselleni ainoat visiitit kodin ulkopuolelle olivat Citymarket, Terveystalo ja Lielahden Apteekki. Ainoastaan ensin mainittuun pääsin yksin.

Taisi olla keskiviikon paikkeilla kun tajusin, miten erilaista kahden sairaan lapsen kaitseminen on yhden dvd-addiktin hoitamisen rinnalla. Viime talvena Aliisan sairastelut kun menivät elokuvia katsellen, ja siinä sivussa saattoi itse hoitaa työtkin pois alta. Nyt havahduin noin keskiviikon paikkeilla siihen, että itkuista Aapoa muutamien tuntien yöunien voimilla kainalossa kantaessa en varmastikaan ollut muistanut halia ja helliä Aliisaa juuri lainkaan. Sen sijaan omissakin korvissa kaikuivat: "Älä kaiva nenää", "Älä pyyhi räkää sinne", "Älä työnnä Aapoa", "Älä ota Aapon kädestä sitä legoa", ja niin edelleen. Sitä syyllisyyden määrää. Onneksi ehdin paikkaamaan tilanteen, ja nyt läheisyyttä ovat saaneet molemmat tasapuolisesti

Perjantaina iltapäivällä aloin sitten järjestellä lääkäriaikaa Aapolle, ihan varmuuden vuoksi. Paikallinen Terveystalo ottikin meidät vastaan. Onneksi raahasin Aliisan mukaan, sillä samaan hintaan löytyi sitten hänenkin korvistaan tulehdus. En tiedä onko poikkeuksellista vai ei, mutta olin aidosti yllättynyt, että lasku maksettiin vain yhdestä lapsesta. Apteekissa sen sijaan kesti 15 minuuttia, kun kahden lapsen sama lääke mitattiin, merkittiin ja pakattiin kahteen erilliseen pakkaukseen.

Tänään kävimme jo ulkona ja huomenna Aliisa pääsee vaihteeksi päiväkotiin leikkimään. On jo aikakin.

Lomalla lomps

Blogin hiljaiselo on ainakin tältä erää päättynyt. Sinänsä sääli, sillä se tarkoittaa loman loppua ja paluuta arkeen.

Vietimme juuri muutaman viikon Torreviejan Vaarilassa. Vaari ei vain tällä kertaa ollut paikalla, mutta mummu kävi "rentoutumassa" kanssamme reilun viikon ajan.

Tämänkertaisen loman tarkoitus ei ollut juurikaan avartaa maailmankatsomusta, vaan nauttia lämmöstä ja kesästä. Siinä onnistuttiin. Mitäpä sitä merta edemmäs kalaan, kun pari viikkoa saa kulumaan akselilla Vaarila - uimaranta - hypermarketti.

Aamupäivisin vietimme aikaa lähes poikkeuksetta rannalla. Aliisa ja Ale vastasivat uimisesta, minä ja mummu Aapon päiväunien vartioimisesta. Aliisa oppi hienosti luottamaan kellukkeisiin ja heittäytyi veden vietäväksi tyrskyistä huolimatta.

Aalto tulee!

Ja tyrskyää!

Toinen päiviämme värittänyt seikka oli Aapon kaatuilu. Aapo on lähtemäisillään liikkeelle ja nousee jo sujuvasti karhunkäyntiasentoon ja istumaankin. Ongelma piilee siinä, että istuminen itsessään on vielä liian vaikeaa, ja muutenkin nuppi kolisee lattiaan vähän väliä. Laattalattiaan kolistessaan saattaa jopa tuntua vähän ikävältä. Kaikki kädet tulivat siis tarpeeseen, kun yritettiin pitää Aapoa pystyssä. Välillä turvauduimme arveluttaviin keinoihin, kun Aapo pistettiin rattaisiin istumaan kahvitauon ajaksi. Ei sentään teipillä, vaan ihan rattaiden omilla vöillä kiinni. Tässä taidonnäyte, mummu varmistaa takana:

Vielä naurattaa.


Kolmas mainitsemisen arvoinen seikka, tai paremminkin paikka, lomalta on Calle Zoa. Zoa-katu uuden kirkon kupeessa. Siellä sijaitsee konditoria, joka ainakin meille on muodostunut suorastaan pyhiinvaelluspaikaksi. Vitriini pullistelee toistaan herkullisemman näköisiä leivonnaisia, cafe con leche kannetaan pöytään, ja laskunmaksun aikana vain hymyilyttää. Kertaakaan ei mennyt yli kymmentä euroa, vaikka neljä henkilöä kahvitteli ja herkutteli taatusti vitriinin isoimmilla tarjoomuksilla. Aliisalle paikka oli erityisesti jäänyt mieleen keväiseltä reissulta, kun mummu ja vaari veivät sinne herkuttelemaan. Pettymys oli suuri, kun keväinen kantapöytä oli ensimmäisellä visiitillämme varattu. Tai kaksi tuolia neljästä oli varattu. Aliisa kyllä meinasi, että hän voisi mummun kanssa mennä istumaan vieraiden tätien seuraan, kun hehän käytännössä istuivat Aliisan ja mummun pöydässä. Yhtään valokuvaa ei taidettu saada konditoriakäynnilta, ainakaan sellaista, jossa kaikki herkut olisivat vielä jäljellä. Aliisa oli tavallisesti ehtinyt jo syödä puolet omastaan, kun viimeistä vasta kannettiin pöytään. Sitten alkoi varmistelu: "Sittenhän voi vielä mennä ostamaan lisää, jos jaksaa tän jälkeen?"

Yksi kännykkäotos sentään löytyi. Riittänee todistusaineistoksi yllä esitettyyn?

Läksiäiskaffit konditoriassa.





Nimpparikaffit

Kylläpä tuli tenkkapoo. Olemme aina, korostan AINA, käyneet Alen nimipäivän ja Aleksis Kiven päivän kunniaksi kahvilla ja korvapuusteilla Cafe Esplanadilla. Ja nyt piti keksiä jotain korvaavaa. Keksi siinä sitten, kun päivänsankari itse sanoo jo etukäteen, että ei voi olla mitään korvaavaa.

No, maistuivat ne Tallipihan kahvilan baakkelssitkin:

Mokkapala, pähkinäjuustokakku ja kinuskimuffinssi - kuka valitsi minkä?



Syyspuuhia

En tiedä muista, mutta minun mielestä ainakin on ollut mukava syksy näin säiden puolesta. Ehkä sitä myös hoksaa iloita syksyn ilmiöistä, kun kuljeskelee taaperon kanssa pitkin poikin: sienet, lehdet, värit, lätköt, kepit, kivet. Lista on loputon. Teki mieleni listata myös pomppukivet ja päivän roskat, mutta nehän nyt eivät ole varsinaisesti syksyn ilmiöitä.

Viime sunnuntaina käväisimme mummun ja vaarin kanssa retkellä "mummulan mökillä". Puolen päivän visiittiin mahtui pihahommia, metsäseikkailua, käpyjen etsimistä ja suppilovahveroiden löytämistä, makkaranpaistoa ja -syöntiä sekä raikkaasta syyssäästä nauttimista. Keli tosiaan oli mitä upein:

Miami Beachin maisema

Aapo testasi äitiyspakkauksen toppavermeet ja katseli sujuvasti kun putsailin rännejä. Taisi olla puuduttavaa, kun piti torkahdella välillä.

Aapo nauttii syksystä

Aliisalla ei puuhat lopu kesken. Tyttö rakastaa metsässä kulkemista. Kehuu aina itsekin itseään: "Kyllä mä sitten olen aikamoinen metsäseikkailija." Pihapuuhistakin piti välillä lähteä kiipeilemään vuorelle. Harmi, että ei ollut kameraa. Kasvimaan loppuperkausta sen sijaan tuli dokumentoitua, tässä kauden viimeiset perunat:

Aliisa, Aapo ja perunat

Sain mökiltä lainaksi voimasakset ja rautalapion, sillä olin jo pitkään haaveillut omat takapihan "paketoimisesta". Tänään hyödynsinkin yhdet päiväunet ja pistin pensaita palasiksi. Katoamistempun tekivät jasmiini, iso piikkipensas, töyhtöangervo, pari tuhkapensasta ja jotkut nimettömät loipakot kasvit. Maisema avartui, vaikka juurakot jäivätkin vielä maahan. Luulen, että niiden kimpussa saa sitten hikoilla joku muu... Katsotaan sitten keväämmällä mitä laitetaan tilalle.

Tällä kertaa jäi ennen-kuvat ottamatta, sillä aloin niin puuhakkaasti hommiin. Itse asiassa kaikki lähtöpassit saaneet kasvustot sijaitsivat ennen kuvan laidoilla ja alakulmissa. Aika monta kertaa ollaan muuten jo haravoitu, mutta vielä on koivussa lehtiä.

Aapo ja siilin koti takapihalla.