Muutos on ohi, arki alkakoon!

Tervetuloa lukemaan uuteen blogiin: Vallan arkinen

Kun tonttu pesän teki

(Tunnustan heti alkuun plagioinnin ja kiitän Minnaa mainiosta ideasta.)

Pariin joulukuuhun meillä ei ole saunottu, kun tonttu on pitänyt majaansa lauteiden alla. Tänä vuonna tonttu armahti ja rakensi asumuksensa portaiden alle. Samalla hän ratkaisi ongelman, mihin niin sanottu vararuokapöytä voitaisiin sijoittaa.

Pöytä ja pari vilttiä - tadaa!

Tonttu oli rakentanut pesänsä viime yönä ja oli jättänyt sinne joulukalenterin lahjaksi. Kuvakalenteri vain, mutta luulisin tontun keksivän lisäksi jotain muutakin yllättävää tässä joulua odotellessa. Tänä aamuna hän ainakin kuuli, kun Aliisa toivoi että tonttu kutsuisi pullaa syömään pesäänsä...

Upposi kyllä kuin veitsi voihin tämän aamun yllätys. Kerroimme aamulla päiväkodissa myös Kettu-ryhmän isoille pojille tontun pesästä ja kyllä muuten veti vakavaksi.

Yhtenä päivänä pohdin tätä joulunalusaikaa. Itse ainakin säikähdin marraskuun alussa Prismaan ilmestyneitä joulun herkkukoreja. Nyt jo! Mutta toisaalta, miksi sitä hössöttää vietävästi vain sen vuoksi, että saa pari päivää katsoa lasten riemuja? Voihan joulukuusta repiä ilon irti vaikka joka päivä. Pienellä vaivalla saa kuitenkin paljon aikaan - jännitystä, iloa, mielikuvituksen rientoa.

Tervetuloa vaan käymään, tonttu on oikein vieraanvarainen ja tarjoaa glögit poikkeajille!

Harrastuksia

Älkää käsittäkö nyt väärin. Mielestäni on hienoa, että lapsilla on harrastuksia, joiden kautta voivat erottua tai tarvittaessa sulautua massaan. Tässä muutoksessa katsoimme kuitenkin parhaaksi olla täyttämättä lasten kalentereita kerhoilla ja muilla säännöllisillä menoilla. Aliisalla on ollut ihan tarpeeksi haastetta tutustua uuteen kotiin, uusiin pihakavereihin, uuteen päiväkotiin sekä lapsiin ja aikuisiin siellä. Aapo sen sijaan kärsii toisen lapsen syndroomasta, eli kohtalona on vain seurata perässä mihin sitten mennäänkin.

Jotain puuhaa tässä kuitenkin on ollut. Loppukesästä lähdimme katsomaan Ratinaan lasten viikkokisoja. Täytyihän sitä, olen nimittäin itse ollut käynnistämässä ko. karkeloita noin vuonna 1998. Silloin muistaakseni 4-vuotiaiden sarjassa oli muutamia rohkeita, nyt jo muutamia kymmeniä. Ei riittänyt pelkkä katselu Aliisalle, vaan viivalle oli päästävä. Muutamia kertoja ehdimme käydä, ja oman radan voitto irtosi joka kerralla! Pituusponkaisu oli vähän metrin paremmalla puolella ja turbokeihäs lensi suunnilleen saman verran. Kivaa oli, eikä vähiten sen vuoksi, että joka kerralla sai tunnin-pari pomppia korkeushyppypatjalla. Kilpailusuoritusten kesto oli yhteensä minuutin luokkaa, mutta liikuntaa tuli paljon enemmän.

Kameraa ei tietenkään ollut mukana, mutta kännykällä sentään sain yhden kuvan.

Oman radan ykkönen!

Ainoa kalenteroitu harrastus Aliisalla ja minulla oli aikuisen ja lapsen yhteinen askartelukerho. Se oli tosi hyvä löytö kansalaisopiston tarjonnasta. Oli muuten todella vaikeaa löytää 3-vuotiaalle sellaista harrastusta, jossa voisi käydä yhdessä aikuisen kanssa. Jumpat, muskarit ja muut sulkevat tuossa iässä jo vanhemmat eteisen puolelle. Olenko ihan oikeasti ainoa, jonka mielestä päiväkotipäivän jälkeen voisi harrastaa lapsen kanssa yhdessä sen sijaan että näkee lastaan ainoastaan matkan aikana ja sitten kotona iltatoimilla?

Askartelukerho oli siis meidän tyttöjen juttu, vaikka jotenkin torsoksi se jäi. Pari kertaa kahdeksasta oltiin pois, kerran Aliisa oli tulossa kipeäksi ja lopuilla kerroilla arasteli muuten vaan ohjaajaa. En tiedä, miten Aliisa kerhon koki, mutta innokkaasti sinne aina lähdettiin ja ylpeydellä kannettiin tuotokset kotiin. Syksyn antia ovat muun muassa nämä Aliisa- ja Aapo-tontut. Aliisa on ihan itse huovuttanut sydänkoristeet neulalla tuohon hattuun, muuten työskentelimme pääasiassa yhdessä.

Aliisa- ja Aapo-tontut

On Aaponkin harrastuksissa sentään edetty niin pitkälle, että hänelle on ostettu omat uikkarit. Niin, ja Aliisa ja Ale ovat käyneet testaamassa Nokian uimahallin, ja havainneet sen myös vauvoille sopivaksi. Veikkaisin, että parin kuukauden sisällä saamme aikaiseksi lähteä koko porukalla uimaan. Muutoin uimisesta on tullut isin ja tyttären yhteinen juttu. Katsotaan, saanko Aaponkin jossain vaiheessa ujutettua mukaan, jotta saisin taas joskus sitä kuuluisaa omaa aikaa...

Entä meidän aikuisten harrastukset? Niin. No Ale on menossa sunnuntaina kauden ensimmäisen futsal-peliin Helsinkiin. Minä käyn välillä pyyhkimässä pölyt ompelukoneesta ja suunnittelen suuria. Kyllähän näissä on ihan tarpeeksi.

Aliisa, melkein 4 v

Mielestäni oli jotain tartu hetkeen -tyyppistä oivallusta siinä, kun tänään kannustin Aliisaa ajattelemaan, että tänään olisi viimeinen päivä 3-vuotiaana. Huomenna aamulla maailma avautuukin sitten jo 4-vuotiaan silmin. Aliisa itse päivitteli, että "aatella, huomenna olen 4-vuotias isosisko".

4-vuotias on monellakin tavalla merkittävässä iässä. Niin iso, mutta niin pieni. Aliisa itse odottaa, että 4-vuotiaana hän olisi jo nykyistä parempi piirtäjä, ja että kynät eivät menisi rikki (kyllä, muistan aina muistuttaa puuvärien terien katkeamisesta kun kynät lentelevät), ja että hän osaisi valita sopivat sukat (jep, pyysin viemään vaaleanpunaiset Tuhkimo-sukat takaisin laatikkoon ja hakemaan valkoiset tilalle huomiselle valitun punaisen Minni-mekon pariksi). Minä odotan, että 4-vuotiaana Aliisa yhtäkkiä lopettaisi kasvamisen ja saisin pitää hänet pikkuisena pimpulanani ainiaan.

Millainen Aliisa sitten on nyt? Tätä pitää pohtia päiväkodin vasu-keskusteluun ja neuvolan tarkastukseen, joten ajattelin miettiä vähän valmiiksi ja kirjata muistiin tänne. Minun mielestäni Aliisan on monipuolisen kiinnostunut kaikesta. Suosikkipuuhia on vaikea nimetä. Välillä kiinnostaa värittäminen ja askartelu, sitten lukeminen ja pelit, ja sen jälkeen legot, nukkeleikit, keijuleikit, prinsessaleikit, peppileikit, minnileikit. Pihalla keinutaan ja lasketaan liukumäkeä, puuhastellaan leikkisiilin kanssa, leikitään piilosta. Muita mieluisia puuhia ovat uiminen ja temppuilu isin kanssa, metsäretkeily, keittiöapulaistaminen, kylpeminen.

Jos on vaikeaa tekemisistä nimetä asioita ylitse muiden, niin on myös vaikeaa kuvailla muutamalla sanalla Aliisan luonnetta. Toisaalta herkkä ja arka, toisaalta päättäväinen. Toisaalta haaveileva, toisaalta skarppi kuin veitsi. Arkuus liittyy nykyisin lähinnä outoihin paikkoihin ja tilanteisiin. Isoissa juhlissa saattaa mennä tuntikin ennen kuin Aliisa rentoutuu. Päättäväisyys tulee välillä esiin esimerkiksi pihaleikeissä. Lopputulos on yleensä kiukku, kun milliäkään ei halua antaa periksi. Kompromissi ja neuvottelutaito eivät vielä taida kuulua sanavarastoon, osaamisalueista puhumattakaan.

Muista lapsen elämän perusasioista nukkuminen on se vaikea pala, tai lähinnä nukahtaminen. Rutiinit ovat kyllä kohdallaan, mutta edelleen me lepsuilemme ja odotamme sängyn vieressä Aliisan nukahtamista. Nykyään se tapahtuu onneksi nopeasti, kun päiväunia ei useinkaan nukuta. Syömistä sen sijaan voi ilolla katsoa. Enpä juuri keksi, mikä ruoka Aliisalle ei maistuisi. Muistiin jääneitä lauseita ruokaan liittyen ovat mm. "Äiti, mun ruuassa ei ole tarpeeksi pestoa." ja "Saisinko seuraavalla kerralla siellä ravintolassa maistaa niitä simpukoita, kun en ole koskaan maistanut?". Se, että Aliisan lempiruokia ovat pinaattilätyt ja maksalaatikko, ei mielestäni kuvaa hänen suhtautumistaan ruokaan yhtään.

Omasta mielestäni parasta Aliisassa on kuitenkin hänen kielellinen osaamisensa. R-kirjain vielä puuttuu, mutta se tulee kuulemma sitten kun ne R-hampaatkin. Jollakin tavalla tuo kielenkäyttö liittyy ympäristön havainnointiin ja tarkkaakin tarkempaan muistiin. Aliisa poimii sanoja ja sanontoja ja käyttää niitä sitten itse. Kirjoista ja elokuvista puolestaan siirtyy aineistoa leikkeihin. Toki tämä taito kääntyy joskus myös äitiä vastaan. Vai mitä luulette, miltä kuulostaa kun Aliisa sanoo: "Jos mä sanon, että mua ei väsytä niin mä todella tarkotan sitä." tai "Nyt äiti tuut tänne niin kuin olisit jo!". Ei se Aliisankaan kielikorva erehtymätön ole, muistista puhumattakaan. Jokin aika sitten Aliisa totesi ruoka-ajan tuntumassa, että ei oikein muista miltä se lohikäärmekirjakiusaus maistuu...

Otimme Torreviejan matkalla kuvia samassa kohdassa kuin keväällä 2009 Aliisan ollessa 1,5-vuotias. Huikeasti tapahtuu 2,5 vuodessa.

Huhtikuussa 2009

Lokakuussa 2011

Ja missä ollaan 2,5 vuoden päästä? Aliisa aloittelee viimeistä kesäänsä ennen siirtymistään kouluun. En kestä.

2 yhden hinnalla

Huh, mikä viikko takana. Kaiken tämän muutoksen keskellä olin jo unohtanut, mitä muuta uutta elämässä on kuin uusi koti. Kaksi lasta. Ihan hyvä havainto ottaen huomioon, että Aapo on tänään täydet 8 kk ollut mukana meidän perheen menossa.

Kahden lapsen loukku konkretisoitui, kun vietimme flunssan takia neljän seinän sisällä käytännössä kokonaisen viikon. Itselleni ainoat visiitit kodin ulkopuolelle olivat Citymarket, Terveystalo ja Lielahden Apteekki. Ainoastaan ensin mainittuun pääsin yksin.

Taisi olla keskiviikon paikkeilla kun tajusin, miten erilaista kahden sairaan lapsen kaitseminen on yhden dvd-addiktin hoitamisen rinnalla. Viime talvena Aliisan sairastelut kun menivät elokuvia katsellen, ja siinä sivussa saattoi itse hoitaa työtkin pois alta. Nyt havahduin noin keskiviikon paikkeilla siihen, että itkuista Aapoa muutamien tuntien yöunien voimilla kainalossa kantaessa en varmastikaan ollut muistanut halia ja helliä Aliisaa juuri lainkaan. Sen sijaan omissakin korvissa kaikuivat: "Älä kaiva nenää", "Älä pyyhi räkää sinne", "Älä työnnä Aapoa", "Älä ota Aapon kädestä sitä legoa", ja niin edelleen. Sitä syyllisyyden määrää. Onneksi ehdin paikkaamaan tilanteen, ja nyt läheisyyttä ovat saaneet molemmat tasapuolisesti

Perjantaina iltapäivällä aloin sitten järjestellä lääkäriaikaa Aapolle, ihan varmuuden vuoksi. Paikallinen Terveystalo ottikin meidät vastaan. Onneksi raahasin Aliisan mukaan, sillä samaan hintaan löytyi sitten hänenkin korvistaan tulehdus. En tiedä onko poikkeuksellista vai ei, mutta olin aidosti yllättynyt, että lasku maksettiin vain yhdestä lapsesta. Apteekissa sen sijaan kesti 15 minuuttia, kun kahden lapsen sama lääke mitattiin, merkittiin ja pakattiin kahteen erilliseen pakkaukseen.

Tänään kävimme jo ulkona ja huomenna Aliisa pääsee vaihteeksi päiväkotiin leikkimään. On jo aikakin.

Lomalla lomps

Blogin hiljaiselo on ainakin tältä erää päättynyt. Sinänsä sääli, sillä se tarkoittaa loman loppua ja paluuta arkeen.

Vietimme juuri muutaman viikon Torreviejan Vaarilassa. Vaari ei vain tällä kertaa ollut paikalla, mutta mummu kävi "rentoutumassa" kanssamme reilun viikon ajan.

Tämänkertaisen loman tarkoitus ei ollut juurikaan avartaa maailmankatsomusta, vaan nauttia lämmöstä ja kesästä. Siinä onnistuttiin. Mitäpä sitä merta edemmäs kalaan, kun pari viikkoa saa kulumaan akselilla Vaarila - uimaranta - hypermarketti.

Aamupäivisin vietimme aikaa lähes poikkeuksetta rannalla. Aliisa ja Ale vastasivat uimisesta, minä ja mummu Aapon päiväunien vartioimisesta. Aliisa oppi hienosti luottamaan kellukkeisiin ja heittäytyi veden vietäväksi tyrskyistä huolimatta.

Aalto tulee!

Ja tyrskyää!

Toinen päiviämme värittänyt seikka oli Aapon kaatuilu. Aapo on lähtemäisillään liikkeelle ja nousee jo sujuvasti karhunkäyntiasentoon ja istumaankin. Ongelma piilee siinä, että istuminen itsessään on vielä liian vaikeaa, ja muutenkin nuppi kolisee lattiaan vähän väliä. Laattalattiaan kolistessaan saattaa jopa tuntua vähän ikävältä. Kaikki kädet tulivat siis tarpeeseen, kun yritettiin pitää Aapoa pystyssä. Välillä turvauduimme arveluttaviin keinoihin, kun Aapo pistettiin rattaisiin istumaan kahvitauon ajaksi. Ei sentään teipillä, vaan ihan rattaiden omilla vöillä kiinni. Tässä taidonnäyte, mummu varmistaa takana:

Vielä naurattaa.


Kolmas mainitsemisen arvoinen seikka, tai paremminkin paikka, lomalta on Calle Zoa. Zoa-katu uuden kirkon kupeessa. Siellä sijaitsee konditoria, joka ainakin meille on muodostunut suorastaan pyhiinvaelluspaikaksi. Vitriini pullistelee toistaan herkullisemman näköisiä leivonnaisia, cafe con leche kannetaan pöytään, ja laskunmaksun aikana vain hymyilyttää. Kertaakaan ei mennyt yli kymmentä euroa, vaikka neljä henkilöä kahvitteli ja herkutteli taatusti vitriinin isoimmilla tarjoomuksilla. Aliisalle paikka oli erityisesti jäänyt mieleen keväiseltä reissulta, kun mummu ja vaari veivät sinne herkuttelemaan. Pettymys oli suuri, kun keväinen kantapöytä oli ensimmäisellä visiitillämme varattu. Tai kaksi tuolia neljästä oli varattu. Aliisa kyllä meinasi, että hän voisi mummun kanssa mennä istumaan vieraiden tätien seuraan, kun hehän käytännössä istuivat Aliisan ja mummun pöydässä. Yhtään valokuvaa ei taidettu saada konditoriakäynnilta, ainakaan sellaista, jossa kaikki herkut olisivat vielä jäljellä. Aliisa oli tavallisesti ehtinyt jo syödä puolet omastaan, kun viimeistä vasta kannettiin pöytään. Sitten alkoi varmistelu: "Sittenhän voi vielä mennä ostamaan lisää, jos jaksaa tän jälkeen?"

Yksi kännykkäotos sentään löytyi. Riittänee todistusaineistoksi yllä esitettyyn?

Läksiäiskaffit konditoriassa.





Nimpparikaffit

Kylläpä tuli tenkkapoo. Olemme aina, korostan AINA, käyneet Alen nimipäivän ja Aleksis Kiven päivän kunniaksi kahvilla ja korvapuusteilla Cafe Esplanadilla. Ja nyt piti keksiä jotain korvaavaa. Keksi siinä sitten, kun päivänsankari itse sanoo jo etukäteen, että ei voi olla mitään korvaavaa.

No, maistuivat ne Tallipihan kahvilan baakkelssitkin:

Mokkapala, pähkinäjuustokakku ja kinuskimuffinssi - kuka valitsi minkä?



Syyspuuhia

En tiedä muista, mutta minun mielestä ainakin on ollut mukava syksy näin säiden puolesta. Ehkä sitä myös hoksaa iloita syksyn ilmiöistä, kun kuljeskelee taaperon kanssa pitkin poikin: sienet, lehdet, värit, lätköt, kepit, kivet. Lista on loputon. Teki mieleni listata myös pomppukivet ja päivän roskat, mutta nehän nyt eivät ole varsinaisesti syksyn ilmiöitä.

Viime sunnuntaina käväisimme mummun ja vaarin kanssa retkellä "mummulan mökillä". Puolen päivän visiittiin mahtui pihahommia, metsäseikkailua, käpyjen etsimistä ja suppilovahveroiden löytämistä, makkaranpaistoa ja -syöntiä sekä raikkaasta syyssäästä nauttimista. Keli tosiaan oli mitä upein:

Miami Beachin maisema

Aapo testasi äitiyspakkauksen toppavermeet ja katseli sujuvasti kun putsailin rännejä. Taisi olla puuduttavaa, kun piti torkahdella välillä.

Aapo nauttii syksystä

Aliisalla ei puuhat lopu kesken. Tyttö rakastaa metsässä kulkemista. Kehuu aina itsekin itseään: "Kyllä mä sitten olen aikamoinen metsäseikkailija." Pihapuuhistakin piti välillä lähteä kiipeilemään vuorelle. Harmi, että ei ollut kameraa. Kasvimaan loppuperkausta sen sijaan tuli dokumentoitua, tässä kauden viimeiset perunat:

Aliisa, Aapo ja perunat

Sain mökiltä lainaksi voimasakset ja rautalapion, sillä olin jo pitkään haaveillut omat takapihan "paketoimisesta". Tänään hyödynsinkin yhdet päiväunet ja pistin pensaita palasiksi. Katoamistempun tekivät jasmiini, iso piikkipensas, töyhtöangervo, pari tuhkapensasta ja jotkut nimettömät loipakot kasvit. Maisema avartui, vaikka juurakot jäivätkin vielä maahan. Luulen, että niiden kimpussa saa sitten hikoilla joku muu... Katsotaan sitten keväämmällä mitä laitetaan tilalle.

Tällä kertaa jäi ennen-kuvat ottamatta, sillä aloin niin puuhakkaasti hommiin. Itse asiassa kaikki lähtöpassit saaneet kasvustot sijaitsivat ennen kuvan laidoilla ja alakulmissa. Aika monta kertaa ollaan muuten jo haravoitu, mutta vielä on koivussa lehtiä.

Aapo ja siilin koti takapihalla.



Tuoli tuli taloon

Eikä mikä tahansa tuoli, vaan musta keinutuoli. Ihan mahtava. Katsokaa vaikka:

Kaikkihan lähti siitä, kun näin tuolla SPR:n Kontissa mustan keinutuolin. Ymmärsin heti, että juuri sellainen tarvitaan olohuoneen nurkkaan. En kuitenkaan ostanut suin päin, vaan jäin miettimään asiaa. Kun kotona näytettiin vihreää valoa, kiiruhdin uudestaan Konttiin, mutta tietenkin liian myöhään. Noh, Ale mainitsi asiasta Hankiksella ja niinpä sieltä jostain kunnan varaston perukoilta Heksa-pappa kaivoi tämän kaunottaren. Alkuperäinen kunto oli ihan jotain muuta, mutta Heksa taikoi siitä kyllä ihan priiman. Tampereen-mummu harjoitteli maton virkkausta ja hyvä tuli siitäkin. Tosin taidan pistää vielä tilaukseen sesonkivärisen maton.

Jaa mutta nyt muistinkin. Keinutuolin jälkeen taloon on tullut pari muutakin tuolia. Taloyhtiön romulavalta oli pakko dyykata kaksi valkoista pinnatuolia. Silmämääräisesti näyttää, että ne ovat hieman standardia pienemmät. Suunnittelin, että kun vielä 5-10 senttiä sahaa pois jaloista, niin näistä tulee hyvät piirustustuolit lapsille. Pöydänhän nyt tekaisee sitten helposti. Saavat ehkä odottaa tuolla autotallissa ensi kesään, jospa pääsisin Heksan maalauskouluun...

Sitten muuten kun meidän huushollista tehdään juttua johonkin sisustusjulkaisuun, niin onpa hienoa, että meillä on myös näitä kiintiöhuonekaluja luokassa "löydettiin roskalavalta, uudistettiin maalilla ja tuunattiin muutenkin vähän".

Tampere-päivää viettämässä

Tänään on Tampereen syntymäpäivä. Tampere-päivän perinteisiin kuuluu mielestäni visiitti Pyynikin näkötornille tai vaihtoehtoisesti pääpaloasemalle. Näkötornilta saa munkkeja, paloasemalta ei, joten valinta oli selvä.

Aliisa on viime aikoina innostunut metsäretkeilystä. Tähän mennessä se on tarkoittanut käyskentelyä metsän puolella muutama metri kävelytiestä tässä kodin ympäristössä. Tänään päästiin seikkailemaan oikein Pyynikin maisemiin. Parkkeerattiin auto kävelymatkan päähän tornista ja seikkailimme perille. Aliisa ja Ale leikkivät nuuskijoita, ja saivatkin saaliiksi yhden lyijykynän ja tyhjän puolen litran limsapullon. Aapo kulki kantorepussa, ja hänkin tuntui ihan hiljentyvän kunnioittavasti maiseman edessä kauniissa syyssäässä.

Näkötornilla oli jono ulos asti. Se ei johtunut siitä että torniin oli vapaa pääsy, vaan siitä että kahvilan munkit ovat maankuulut. Kiipesimme ensin tornin portaat ja ihailimme nopeasti maisemat. En muista, että siellä olisi ennen niin jännittänyt, mutta Aliisan nojaillessa vain vähän itseään korkeampaan seinään ikkunattomalla näköalatasanteella tunne oli hieman hermostunut. Otimme pakollisen valokuvan ja tulimme hissillä alas.

"Heippa, Näsinneula!"

Ja eikun jonoon. Hämmästelimme sitä, miten niin monia erimaalaisia turistiryhmiä oli paikalla. Ihan oikeasti, miten esimerkiksi jonon italialaiselle perheelle oli tullut mieleen lähteä lomalle Tampereelle Suomeen. Lokakuussa.



Kuinka monta kaloria tähän porukkaan on uppoamassa?



























Seuraavaa kuvaa en melkein kehtaa julkaista. Katsokaa nyt. Ei minkäänlaista värikoordinaatiota tässä porukassa, hävettää. Puhumattakaan ylikasvaneista ja pörröisistä kampauksista. Huh. Sitä ilmeisesti jotenkin sokaistuu, kun viettää aikansa pääasiassa kodin ja Prisman välisellä alueella.

Melkoinen porukka. Kampakauppaan ja värianalyysiin, Mars!

Aapo 6 kk

Ajattelin, että kirjoitan vähän muistiin Aapon touhuista nyt kun tuo puolen vuoden korkea-arvoinen ikä on saavutettu. Pari viikkoa sitten siis. Aapolla ei vieläkään ole sellaista täytettävää vauvakirjaa, joten ehkä tämä on vähintä mitä saatan tehdä, ettei tule sanomista sitten myöhemmin.

Aapo löytyisi tietosanakirjasta varmaankin kohdasta Helppo lapsi. Tai tietty jos tikulla aletaan kaivaa, niin löytyyhän niitä heikkouksiakin, mutta ei nyt viitsi pienestä nipottaa.

Aapo kuuluu niihin vauvoihin, jotka ilahtuvat aina ihmisen kasvot nähdessään. Jos hänelle hymyilee, saa hymyn takaisin. Aliisan touhut saavat Aapon välillä tikahduksen partaalle, mikä lienee hienoa sisarussuhteen kehittymisen kannalta.

Puolen vuoden iässä Aapo nauttii tavallisesti kahdet päiväunet ja menee yönukkumaan kahdeksan aikoihin. Yöt ovat välillä kohtuullisia, välillä vähän huonompia. Ei Aapo itke ei, mutta syö ja juttelee. Kuuden ja seitsemän välillä on sitten ilmeisesti aamu, mutta mikäs siinä kun on hyvällä tuulella heti herätessään.

Soseita Aapo alkoi nautiskella hieman yli 5 kuukauden iässä. Tai nautiskelu on vähän liioittelua, sillä normaalisti ruokaa saa lusikoida melkein kahdella kädellä asiakastyytyväisyyden takaamiseksi. Valikoimissa on tähän päivään mennessä peruna, bataatti, parsakaali, kukkakaali, porkkana, kesäkurpitsa, lohi, tilli, sipulijauhe, kaurapuuro, banaani, omena, kurkku. Pari kertaa on annettu kaupan kasviksia soseena, ihan vahingosta viisastuneena. Hyvin maistui sekin, toisin kuin siskolleen, joka ei aikanaan edes hedelmäsosetta syönyt mikäli purkki sanoi "plop".

Istuminen ei oikein vielä suju, mutta sitterissä saakin keinua samalla kuin syö.

Liikkuma-alueena alkaa periaatteessa olla olohuoneen matto ympäristöineen. Eteneminen tapahtuu kierimällä, navan ympäri pyörimällä sekä eteen ja taakse kiemurtelemalla. Peppukin nousee jo ylös, mutta siinä asennossa Aapo treenaa lähinnä syviä vastalihaksia. Turvaporttia ei ole vieläkään, ja sanoisin että kiire tulee. Niin tulee myös Aliisalle sitten kun ensimmäinen pieni prinsessan kenkä tai muu tilpehööri joutuu kaksihampaiseen kitaan.

Hauskinta mitä Aapo tietää, on maata isolla sängyllä ja katsella miten isosisko pomppii ja pomputtaa sänkyä. Ja sitten äiti kieltää sen. Peukku on myös mitä ihanin seuralainen, mutta senkin tilalle tungetaan aina jotain muovinkappaletta. Ilonpilaajat.

Aapo on tosi reipas apulainen ruokakaupassa, katselee ja ottaa tarvittaessa tirsat. Leluhyllyn kohdalla katse kirkastuu, mutta ilme ei värähdäkään kun kävellään vain ohi. Myöskään ravintoloissa tai muissa vastaavissa paikoissa ei muistaakseni ole ollut mitään kuolettavan hankalia tilanteita.

Toistaiseksi Aapo on saanut tyytyä statistin rooliin tässä meidän päivittäisessä puuhastelussamme, mutta toisenlaiset hetket alkavat jo olla käsillä. Loppuelämäänsä Aapo ei varmaankaan aio katsella sivusta Aliisan leikkejä omia vauvalelujaan hypistellen. Eilen illalla viihdykkeeksi riitti makuupussin nauha. Se oli kertakaikkiaan pakko leikata valokuvaa varten sopivanmittaiseksi pätkäksi.

Anteeks, roikkuuks mun suusta jotain?

Innokas kettu

Aliisa on nyt käynyt kettuilemassa muutaman viikon ajan ja on edelleen todella innoissaan. Tällä viikolla tämä perjantai jäi ainoaksi hoitopäiväksi, sillä piileskelimme kotona silmätulehdusta potemassa. Aamulla Aliisa kiirehtii pukemista ja aamutoimia, että pääsisi jo lähtemään. Aapollekin selittää vakavana, että "siskon pitää nyt mennä reippaasti että sisko ei myöhästy päiväkodin aamupalalta".

Kysyttäessä Aliisa kertoo aina leikkineensä kaikkien kanssa ja ruuan olleen hyvää. Kaikki on aina kivointa ja kaikki lapset ovat kivoja. Välillä olisi mukavaa, jos ilmaisu olisi vähän monimuotoisempaa, mutta eiköhän tuo tuosta kehity.

Tänään iltapäivällä ryhmän aikuinen kertoi, että Aliisa oli pihan yhteisissä ulkoleikeissä alkanut itkeä ja kieltäytynyt leikkimästä erästä hippatyyppistä leikkiä enää. Toisekseen Aliisa oli myös alkanut osoittaa todellista temperamenttiaan, kun oli ilmoittanut leikin aluksi, että "mua ei sitten tänään kukaan määräile".

Kotimatkalla juteltiin Aliisan kanssa niitä näitä ja tietenkin kautta rantain kyselin myös edellä mainituista tapauksista. Hippaleikki ei kuulemma huvittanut, koska hänet oli otettu ensimmäisesssä leikissä ensimmäisenä kiinni. Lisää häviämistreeniä siis tarvitaan (huomattu on myös lautapeleissä).

Määräilystä olikin jo oma teoria, sillä viime viikolla Aliisaa oli kiukuttanut, kun hänet määrättiin kotileikissä vauvaksi vaikka hän ei olisi halunnut. Tänään hän ei halunnut tulla määräillyksi mukaan kotileikkiin, koska "siinä tulee aina yö ja sitten kaikkia mörköjä". Täysin ymmärrettävää.

Taisin vaahdota tästä vanhempainillassa jo, mutta vaahtoan tässäkin. Aliisa ja ikätoverinsa ovat nyt juuri todella merkityksellisessä iässä leikkimään oppimisen suhteen. Leikit sujuvat jo itsenäisesti,  mutta konfliktitilanteessa tarvitaan mielestäni vielä aikuista luovimaan tilannetta eteenpäin väärinkäsitysten välttämiseksi. Joten olen vakuuttunut siitä, että jos liikaa jätetään selviytymään keskenään, lapset kyllä ratkaisevat ongelmat mutta eivät välttämättä opi neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja. Koen tämän aiheen jotenkin niin omakseni, enkä ehkä vähiten siksi, että aika paljon on tullut seurailtua sellaisten lasten leikkejä ulkona, joiden vanhemmat eivät todellakaan tiedä mitä siellä hiekkalaatikolla tapahtuu.

Naapurustoon tiedoksi: kasvatan mielelläni myös teidän lapsenne! Ugh.

Tässä vielä Tampereen kaupungin sivuilta kuva Lamminpään päiväkodista.

Nukutaan poikittain

Meidän perheen nukkumiskäytännöistä ei kannata paljon neuvolassa huudella. Sapiskaa tulisi.

Aliisa on mielestäni aina ollut huono nukahtamaan. Nyt tilanne on vähän korjaantunut, kun päiväunet ovat jääneet. Aapo puolestaan on joutunut opettelemaan itsenäisempää nukahtamista ja osaakin sen. Kuten myös itsenäisen heräämisen välillä tunnin välein ja viimeistään siinä kuuden aikaan aamulla. Aapo on kuitenkin hyväntuulinen ja itkee vain harvoin. Jos yrittää höynäyttää tutilla, Aapo ampuu tutin takaisin. Aamusella pulisee, kiekuu ja hihittelee.

Tällä hetkellä meillä on yksi master bedroom, jossa nukkuu sopuisasti neljä. Lasten sängyt mahtuvat peräkkäin ikkunaseinälle. Aapo pysyy omassaan, kunhan jaksan joskus nostaa sinne takaisin yöllisten syöpöttelyjen jälkeen. Eli harvoin. Aliisa sen sijaan tuntee itsensä omien sanojensa mukaan yksinäiseksi ja liittyy porukkaan. Huoneeseen siis mahtuu neljä, mutta samaan sänkyyn vähän huonosti.

Sängyt on, nukkujat puuttuvat!

Olemmekin siirtyneet hajautettuun 2+2-malliin. Siinä alkuyön minä ja Aliisa nukumme "pukkarin" lattialla patjoilla, ja Ale Aapon kanssa makkarissa. Kun Aapolle tulee äitiä ikävä, vaihdamme Alen kanssa sujuvasti paikkaa.

Kun Ale on reissussa, nukumme poikittain isossa sängyssä. Ainakin vielä se onnistuu, kun Aapolle riittää tyyny esteeksi. Muuten ei aina hymyilytä. Saahan siinä olla lähellä molempia lapsiaan, mutta välillä olisi kiva vaikka kääntää kylkeä. Aliisa liimautuu iholle ja Aapokin ottaa tilan haltuun kääntymällä poikittain.

Sekaan vaan. Oma paikkani on tuossa harmaan peiton kohdalla.

Jos ei muuta hyvää, niin Aliisa ainakin hahmottaa ajan kulkua akselilla "nukutaan poikittain" ja "mennään patjoille". Tämä yö onneksi enää poikittain ja huomenna pääsee taas patjoille.



Kuutamolla

Niin, saapuihan se olohuoneen valaisin ja parissa päivässä jopa hilautui kattoon asti. Moon on siis lampun nimi. Ihan jees. Liian kirkkaat energiansäästölamput vaan tuli ostettua, pitää vaihtaa himmeämpiin sitten 20 000 tunnin kuluttua.

Siilistä ketuksi

Aliisa aloitti tänään päiväkodin Lamminpään päiväkodin Ketut-ryhmässä. Viime viikolla kävimme jo tutustumassa ja eilen leikkimässä pihalla. Tänään menimme koko porukalla aamulla, ja pienen hengailun jälkeen minä ja Aapo lähdimme neuvolaan ja Ale jäi vielä hetkeksi leikkimään. Aliisa aloitteli kevyesti, sillä hain jo lounaan jälkeen kotiin. Huomenna ainakin vielä sama juttu. Jatkossa Aliisan on tarkoitus käydä hoidossa keskiviikosta perjantaihin, jotta "äiti voi sitten sinä aikana tehdä näitä pakollisia kotihommia" (lukea lehtiä sohvalla) ja jotta "saat paljon uusia kavereita, joiden kanssa on kiva leikkiä" (eli äiti voi välillä humputella Aapon kanssa).

Lamminpään päiväkoti on meiltä noin 12 minuutin kävelymatkan päässä sijaitseva vanha talo, yli 60 vuotta paikallaan seissyt ja paljon lapsia nähnyt. Piha on jos ei nyt ihan metsäinen, niin ainakin puinen. Ketturyhmässä on 13 lasta ja kaksi aikuista, Aku ja Irmeli.

Aamu ei alkanut kovin lupaavasti, kun Aliisa veti päiväkodin pihassa kädet ympärilleen ja alkoi jarrutella. Ovella sitten silmät jo itkustuivat ja kuulemma ulkoleikkeihin vain haluaisi jäädä. Lounasaikaan mennessä oli tainnut jo kotiutuminen onnistua, sillä muutamalle lapselle Aliisa kävi erikseen moikkaamassa lähteiksi. Päivän hauskimmat jutut olivat olleen aamupäivän touhuhetki Puuha-Peten verstaassa, jossa naulattiin ja ruuvattiin, ja ulkoleikeissä Akun antamat hurjat vauhdit karusellissa. Bonuksena oli kahden kalan keitto. Ajatella, yhdessä keitossa kaksi kalaa!

Me tietysti toivomme, että Aliisa sopeutuu nopeasti ja saa oikeasti kivoja leikkikavereita. Vanhempainillassa tänään saadun palautteen perusteella niin tulee varmasti käymään. Ehkä sitten voi itsekin antaa itselleen anteeksi sen, että vie lapsen hoitoon vaikka on itse kotona.

Linssilude ja mattomato

Yritän muistaa napsia lapsista kuvia aina silloin tällöin. Aapo lähinnä hämmentyy, kun taas Aliisa viihtyisi kameran edessä minuuttikaupalla. Tässä muutama kotipäivän kuva.

Tättähäärä.

Elävätkö nykylapset lelujen yltäkylläisyydessä?

Sadonkorjuun aika

Olen varmaan maininnut, että tuo meidän takapiha ei todellakaan ole puutarhalehtien sivuilta. Mutta on siitä iloakin ollut.

Pari melko elävää mustaviinimarjapenstasta antoivat satoa sen verran, että ohimennessään saattoi pistellä kourallisen herkkuja. Lopulta keräsin litran marjoja ja päätin kokeilla niistä vispipuuroa. Kaunista se oli, mutta mitäs päättelette tästä: maisteltiin Aliisan kanssa tuotosta. Ensimmäisen lusikallisen jälkeen Aliisa halusi soittaa mummulle. "Me syödään just äidin tekemään vispipuuroa ja tää on ihan ärtsyä ja tahnaista." Muutama tunti tästä mummu ja vaari karauttivat pihaan ja toivat ihanan vaaleanpunaista ja kuohkeaa puuroa.

Piikkipensaan alla lymyää raparperi, mutta siitä en ole ehtinyt repiä iloa. Ensi kesänä ehkä sitten.

Mutta nyt ollaan päästy asiaan, kun omenapuu on alkanut pudotella satoaan. Ihan syötäväksi ompuista ei ole, sillä ne ovat joko liian kirpeitä tai sitten niistä on joku luikertelija jo napannut oman osansa. Mutta veitsen kanssa kun työskentelee, niin kyllä niistä saa monenlaista irti. Skuggea ja omenapiirakkaa on jo tehty, piirakkaa ihan pakkaseenkin (tervetuloa kaffille!). Tänään keittelin viitisen litraa hilloketta, ja luulisin että ihan hyvää tuli.

Nyt kukaan ei enää voi kyseenalaistaa Espanjasta raahattujen mansikkalaatikoiden tarpeellisuutta!

Hillo tuleekin tarpeeseen. Käynnistimme nimittäin syyskuun alussa meidän perheen herkuttoman kauden. Ei siis herkkuja maanantaiaamun ja perjantai-iltapäivän välillä. Poikkeuksena tietenkin juhlapyhien nimikkoleivonnaiset ja sellaiset herkut, jotka tarjoillaan. Hieman harmaalla alueella lienee hilloleipä, jonka olen päättänyt sallia itselleni iltapäiväkaffin kanssa. Uskottelen sen olevan sallittua, sillä myönnän käytön ja rajoitan määrän yhteen per päivä.

Valoa!

"Alkaa olla syksyn merkkejä ilmassa." Aliisalla on tapana sanoa näin esimerkiksi keltaisia puiden lehtiä nähdessään. Toinen syksyn merkki on se, kun alkaa kaivata sähkövaloa. Ja ihan valokatkaisijallahan sitä ei ratkaista, jos valaisimia ei yksinkertaisesti ole.

Viime viikon lopulla me ryhdyimme Aapon kanssa asialle, kun Ale ja Aliisa olivat Hankiksen mummilassa parin yön matkalla. Lähdimme ratkaisemaan heti hankalimpia tapauksia. Se on nimittäin niin, että yhtälö enpidäplafondeista + 218 cm:n huonekorkeus = ongelma. Koko alakertaan ei siis käytännösssä voi ripustaa mitään roikkuvaa.

Olin jo kartoittanut valikoimia vähän siellä ja täällä, mutta menimme Aapon kanssa hankintamielellä Terraan. Tavoitteena löytää valaisimet eteiseen x2, työhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen. Takkahuone olisi plussaa. Tulipa sitten tehtyä kertakaikkiaan luovia ja taiteellisia valintoja!

Työhuoneen hopeinen kuu.

Kappas, samanlainen kodinhoitohuoneessa.

Portaiden allakin olisi, jos vain tulisi sähköä. Ei tule, ei.



Eteisessä asennus on vielä vähän vaiheessa...



Eteiseenkin siis on tulossa samanlainen valaisin, joskin vähän isompana kuin muut. Viimeinen silaus puuttuu vielä. Ihan kaikki sitä eivät tosin huomaa... Mummu ja vaari pistäytyivät kaffilla sunnuntaina ja Aliisa ryntäsi avaamaan ovea. Tuskin olivat kynnystä ylittäneet, kun Aliisa näyttää ylpeänä: "Katsokaa, tässä on meidän ihan uusi eteisen lamppu. Ja tästä se menee päälle, näin!" Öö, jepjep, taitaa olla uusinta uutta.

Näistä plafondeista en siis jaksa olla kovin innoissani, mutta kai ne tehtävänsä tekevät. Eivätkä hypi silmille, tuota viimeistä lukuunottamatta ehkä. Jotain kivaakin on odotettavissa, kunhan posti tuo netistä tilaamani Eero Aarnion Moon-valaisimen. Sopii toivoa, että se sopii sille ajateltuun paikkaan olohuoneeseen.

Hei me leikitään!

Kuukauden verran olemme nyt asuneet täällä uudessa kodissa. Muutoksen myötä myös lasten, erityisesti tietysti Aliisan, leikeissä on tapahtunut paljon. Uusi ympäristö on selvästi kannustanut ideoimaan uusia leikkejä.

Aapon hommat on melko lyhyesti kuitattu. Kaveri viihtyy parhaiten siskon leikkejä seuraten. "Kukkuluuruu!" saa naurun ilmoille, etenkin jos sen kiekaisee sisko. Mahallaan maatessa on kovasti pyrkimys johonkin (kun tietäisi mihin) ja pyllyä pitää nostaa ilmaan vaikka väkisin.


Voi kunpa johonkin jo pääsisi!



















Aliisan suosikkileikki tällä hetkellä on seuraavanlainen: Aikuinen istuu lattialla ja pitää kiinni yhdestä tai useammasta hahmosta. Hahmo voi olla pehmoeläin, prinsessabarbi, legoukko tai pieni muovityyppi. Aliisalla on oma hahmonsa. Leikin aluksi hahmot eivät tunne toisiaan, sitten ne tutustuvat ja alkavat ystäviksi. Tänään legoukot menivät taivasalle nukkumaan ja katsoivat tähtiä. Yleisesti käydään myös huvipuistossa tai imitoidaan jonkun elokuvan tapahtumia. Leikin ohessa voi kyllä vaikka viikata pyykkiä, jos vain muistaa, että "tää sitten puhuu koko ajan sun äänellä".


Ale pistää parastaan: "Ja täs olis tän talon savupiippu." Aliisa: "Se on muki." 



















Muuton jälkeen meidän vanhanaikainen puhelin, joka aiemmin oli eteisen hyllyllä, on jäänyt olohuoneeseen ajelehtimaan. Aikansa Aliisa soitteli sille vanhoille ystävilleen ja lauloi ensimmäisestä RR-elokuvasta tuttua laulua: minä kaipaan vanhaan kotiin takaisin jne. Hyvähän tätä muuttoa on lapsenkin käsitellä ja tapansa kai kaikilla. Mutta onneksi muuttaminen oli parasta mitä Nellille oli pitkään aikaan tapahtunut, vaikka ensin se tuntuikin kurjalta.

Ulkoleikkejäkin on aivan uudenlaisia. Alkukesästä ulkona ei juuri muuta kuin keinuttu, mutta nyt tuo yhtiön leikkipiha tarjoaa virikkeitä paljon muuhunkin. Keinumista tietty, mutta esimerkiksi tänään tunnin ulkoilun aikana hypittiin kiviltä ja kannoilta, roikuttiin kiipeilytelineessä ja hypättiin alas, leikittiin piilosta, laskettiin liukumäestä ja roikuttiin köysitikkailla "styyrpuuriin" ja "paapuuriin". Naapurin poikien kanssa yleensä mennään liukumäen ja keinun väliä, tai sitten katsellaan ihaillen kun isommat leikkii pistettä. Aika monimutkainen leikki muuten, jos yrittää selittää sen sääntöjä 3-vuotiaalle. OPKP!

P.S. Päivänä eräänä Aliisa ehdotti ulkona, että mentäisiin hiekkalaatikolle leikkimään naapurin autoilla ja rekoilla poikien leikkejä. Niinpä sitten istuttiin molemmilla oma rekka edessä, nimettiin heidät Artuksi ja Anniina Ballerinaksi. Sitten leikki lähtikin tutuille urille: nää ei tuntis toisiaan, paitsi meidät ne tuntee ja sitten ne tapais ja alkais ystäviksi. Anniina Ballerina kutsui sitten Artun ja leikkiin ilmestuneet kolme muuta Arttu-rekkaa luokseen syömään maksalaatikkoa, heti ylihuomenna kun olisi taas puolukkahilloa. Näin pojatkin varmaan rekoilla leikkii.

Vain asusteet puuttuvat

Nonni. Kodinhoitohuoneen voi nyt kirjata kategoriaan "Valmis". Kyllä sitä on nikkaroitukin, eikä ihan kommelluksitta ole selvitty, mutta aikas ylpeänä voi nyt laittaa ennen ja jälkeen -kuvat näytille.

Tässä tilassa, josta pääsee takapihalle ja kuljetaan myös kylpyhuoneeseen, oli aikaisemmilla asukkailla näiden kaappien lisäksi tuolit saunomisen jälkeista vilvoittelua varten. Noh, vieressä on takkahuone, eikä tällä porukalla paljon saunan jälkeen ehdi tuolilla nautistella yhtään mitään, joten sellainen funktio oli mun (eli tietenkin meidän!) mielestä aivan tarpeeton. Kodinhoitohuoneelle tila oli kuitenkin mitä mainioin ja siitä se sitten lähti.

Sellaisesta silityslautamekanismista aloin haaveilla kun näin ystäväni Karoliinan kuvia heidän vastaavasta. Laatikosto siis toiseen päähän ja kaappeihin uudet ovet ja vetimet. Yksinkertaista, eikö?

Viisi päivää tilauksesta palaset olikin sitten noudettavissa. Pahveista ja kelmuista paljastui erikokoisia levyjä, kahdeksan pussillista erilaisia ruuveja ja todella ylimalkainen ohje laatikoston kokoamisesta. Ruuvaa osat toisiinsa -tyypisten ohjeiden lisäksi aloitteleva (tässä kohtaa kutsun itseäni aloittelevaksi, vaikka Ikean mööpeleitä olen kyllä koonnut hyvällä menestyksellä) nikkari olisi tarvinnut vinkkejä tyyliin: "Tarkista, että et ole poraamassa kahvoille reikiä oven saranapuolelle" tai "Tarkistusmittaa reikien paikat vähintään viisi kertaa ennen porausta". Noh, ovia sai uusia ja kahvat pysyvät paikallaan yhdelläkin ruuvilla.

Pari viikkoa tässä on hikoiltu, mutta tänään sain sitten äitini avustuksella homman klassisesti listoja vaille valmiiksi. Sanokaa mitä sanotte, mutta olen tyytyväinen:

Silityslautasysteemi taittuu kivasti laatikkoon ja nuo kaapithan ovat oivallinen jemma kaikelle nippelille. Toisen korkean kaapin sisuksissa on viiden korin pyykkisysteemi. Ei jää pyykin lajittelu tummiin, valkoisiin, keskivärisiin ja punaisiin pelkästään pesijän vastuulle.

Vielä pitää löytää sopiva matto, kenties pieni verhonpalanen väriä tuomaan ja tietty jotain koria ja purnukkaa tuohon pöydälle.

Mitähän seuraavaksi alkaisi? No joo, kuvan ottamista varten siirsin kaikki roskat, ylijääneet ruuvit ja vanhat oven vain selän taakse piiloon. Kai sitä pitäisi jaksaa vielä siivota. Ja kiinnittää ne jalkalistat.